"Yritin pitää hänestä kiinni kuin peläten menettäväni hänet. Onko se pelkkää jälkiviisautta? Minä kun olen nähnyt myös tarinan lopun. Vai olenko sittenkin nähnyt vain keskikohdan, tai kenties pelkkiä tarinoiden alkuja? Kerro sinä se minulle, kun olet kuullut kaiken minkä tiedän."
Jyrki Kiiskisen romaanin Jonglööri pääosassa on nimensä mukaisesti jonglööri, suomalainen tulitaitelija, joka osallistuu sirkusfestivaaleille asuinmaassaan Ranskassa. Siellä hän tapaa kahvilassa naisen, jolle hän haluaa myöhemmin selittää käyttäytymistään. Hän kokoaa muistiinpanot, joiden hän toivoo kertovan naiselle, kuka hän todella on. Muistiinpanoissa palataan suomalaiseen 1970- ja -80-lukujen koulumaailmaan ja nuorisokulttuuriin.
Naisen tapaaminen Ranskassa saa kummallisella tavalla jonglöörin menneisyyden heräämään eloon. Kahvilan pöydällä on tupakka-aski, jollaisia ei ole valmistettu enää vuosiin. Aski ja oudosti nenään kantautuvat tuoksut tuovat mieleen Gabrielin, joka vaikuttaa lukijan silmiin hyvin salaperäiseltä. Päähenkilö on tuntenut Gabrielin lapsesta saakka, mutta syvää ystävyyttä tai läheisyyttä heidän välilleen ei ole päässyt syntymään. Gabrielin ympäröi jokin näkymätön, hän ei päästä ketään lähelleen:
Kirja jättää jälkeensä hämmentyneen olon ja paljon kysymyksiä. Kerrontaratkaisu on sellainen, että väkisinkin tulee miettineeksi, voiko kertojaan luottaa. Jättääkö kertoja paljastamatta jotain olennaista hänen ja Gabrielin suhteesta?
Jonglööristä on kirjoitettu myös ainakin Periaatteessa kirjoista -blogissa ja Mari A:n kirjablogissa.
 |
| Jyrki Kiiskinen: Jonglööri (Tammi 2013) 237 sivua |
Naisen tapaaminen Ranskassa saa kummallisella tavalla jonglöörin menneisyyden heräämään eloon. Kahvilan pöydällä on tupakka-aski, jollaisia ei ole valmistettu enää vuosiin. Aski ja oudosti nenään kantautuvat tuoksut tuovat mieleen Gabrielin, joka vaikuttaa lukijan silmiin hyvin salaperäiseltä. Päähenkilö on tuntenut Gabrielin lapsesta saakka, mutta syvää ystävyyttä tai läheisyyttä heidän välilleen ei ole päässyt syntymään. Gabrielin ympäröi jokin näkymätön, hän ei päästä ketään lähelleen:
"Sinä päivänä minä tajusin, ettei meistä voinut ikinä tulla ystäviä. Se näytti päivänselvältä."Jo varhain lukijalle selviää, että Gabriel on kuollut. Salaperäinen, välinpitämätön, halutessaan näkymätön Gabriel on kuin kirjan motoksi valitun Pelle Miljoonan Gabriel-kappaleen nimihahmo: kulkee nahkatakissa kuolemaansa saakka. Romaanin minäkertoja tunnustaa kadehtineensa Gabrielia tämän eläessä:
"Hän oli taitava jonglööri. Mutta myös älyllisesti riippumaton kaveri. Sen tajusin vasta vuosien päästä. Hänen älynsä ja tarkkanäköisyytensä pysyi piilossa. Hänestä olisi voinut tulla vaikka mitä."Onko sattumaa, että Gabriel oli osaava jonglööri, joka teki temppuja palavilla soihduilla - aivan kuten minäkertojakin myöhemmin? Miksi Gabrielilla on minäkertojaan niin suuri vaikutus, että hän vielä aikojen kuluttua on näkevinään tämän ja pohtii, olisiko voinut tehdä jotain toisin?
Kirja jättää jälkeensä hämmentyneen olon ja paljon kysymyksiä. Kerrontaratkaisu on sellainen, että väkisinkin tulee miettineeksi, voiko kertojaan luottaa. Jättääkö kertoja paljastamatta jotain olennaista hänen ja Gabrielin suhteesta?
Jonglööristä on kirjoitettu myös ainakin Periaatteessa kirjoista -blogissa ja Mari A:n kirjablogissa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.