Siirry pääsisältöön

J.K. Rowling: Paikka vapaana

"Se sinun helvetin ystäväsi sen teki", Simon sanoi vaimolleen, jonka kasvot olivat märät ja jonka alahuuli väpätti. "Se Shirley. Se perkele sen teki."


J.K. Rowling: Paikka vapaana (Otava 2012)
543 sivua

Jos joku erehtyy valitsemaan lukemistoonsa Paikka vapaana -teoksen vain sen takia, että kirjan on kirjoittanut Harry Potterin äiti J.K. Rowling, voi pettymys koitua suureksi. Fantasiasta ja lapsille sopivasta maailmasta ei ole tietoakaan, päinvastoin: Rowling kuvaa teoksessaan pientä Pagfordin kylää ja sen ihmisiä realistisesti, elämän varjopuolia kaihtamatta. Mutta ehkä teoksen viehätysvoima piileekin juuri siinä, että hahmot ovat niin todenmukaisia ja elämänmakuisia.
Tarina alkaa siitä, kun Barry Fairbrother kaatuu golfklubin pihassa ja menettää henkensä matkalla sairaalaan. Pagfordilaisen valtuutetun kuolema sysää liikkeelle monenlaisia voimia. Kamppailu Fairbrotherin jättämästä valtuustopaikasta käynnistyy saman tien kiivaana, ja käy ilmi, että monella kyläläisellä on salaisuuksia, joiden paljastuminen saa elämän perustan järkkymään. Salaisuuksiaan joutuvat kohtaamaan esimerkiksi Simon Price, joka haluaa valtuustoon, apulaisrehtori Colin Wall sekä valtuuston jäsenet Parminder Jawanda ja Howard Mollison.
Barry Fairbrother ei ole vaikuttanut ainoastaan politiikassa, vaan hänellä on ollut suuri merkitys myös monen muun elämässä. Esimerkiksi Fieldsin alueella asuva koululainen Krystal joutuu huomaamaan, että hän menetti Fairbrotherissa ainoan ihmisen, joka häneen uskoi. Krystal yrittää pelastaa itsensä ja pikkuveljensä tavalla, jolla on odottamattomia seurauksia. Samaan aikaan Krystalin koulukaverit luovivat vanhempiensa kanssa, jotka yrittävät selvitä tai hyötyä Fairbrotherin kuolemasta.
Romaanin teemaksi voi mielestäni määritellä ihmisen raadollisuuden ja halun selvitä ehjin nahoin yllättävässä, uudessa tilanteessa. Rowling kuvaa osuvasti ihmistyyppejä, jotka eivät omaa etuaan tavoitellessaan kykene näkemään toimintansa ristiriitaisuuksia ja ongelmia ja läheisilleen aiheuttamiaan vaikeuksia.
Paikoin romaani saa suorastaan inhorealistisia piirteitä: seksiä ja huumeitakaan ei kaihdeta, kun teoksen henkilöt etsivät omia tapojaan kasvaa aikuisiksi tai aikuisena saada elämästä nautintoa. Toisaalta ihmiskohtalot ovat kaikessa karuudessaan niin koskettavia, että tarina jää pitkäksi aikaa mieleen.
Romaanin haaste on siinä, että henkilögalleria on niin laaja. Lukijalta vaaditaan tarkkaavaisuutta erityisesti alussa, kun estradille marssitetaan aina vain uusia henkilöhahmoja. Tämän haasteen tosin selättää mielellään, sillä hahmot ovat niin moniulotteisia ja kiinnostavia.
Romaanin kieli on hyvää ja toimivaa. Siitä kiitos kuuluu varmasti osaltaan suomentaja Ilkka Rekiarolle.
Jos kirjan paksuus ja lukemistarkkuuden vaatimus eivät pelota, voi romaania ehdottomasti suositella lukijalle, jota elämänmakuinen tarina aurinko- ja varjopuolineen kiinnostaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki

Olisin voinut tyytyä varastamaan makupaloja elämääni aloittamalla uuden rajoja rikkovan harrastuksen, keskittymällä eläinsuojelutyöhön tai juoksemalla vieraissa aina Villen poissa ollessa. Olin kuitenkin niin kyllästynyt lintuhäkkiini, etten halunnut vain nuolla elämänsuolaa. Halusin purra, ahmia, niellä ja hotkia. Olin muuttunut kanarialinnusta korppikotkaksi. Ville ei kuitenkaan nähnyt muutosta. Hänelle olin edelleen kultaista tukkaa soljella niskassa pitävä perusnainen. Kurvit kunnossa ja päässä kosolti tervettä järkeä. Kuriton vain soveliaisuuden rajoissa. Niinpä päätökseni oli hänelle sokki. Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki Karisto 1999 kansi Pirita Syrjänen 199 sivua Virve Sammalkorven esikoisromaani Sinkkuleikki  oli minulle ilmestymisensä aikoihin elämys. Muistan, miten uppouduin romaaniin ja luin sen useamman kerran, koska jokin viihdyttävässä romaanissa vetosi minuun niin voimakkaasti. Sinkkuleikki  on sittemmin kulkenut mukanani muutosta toiseen ja löytänyt aina paik...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...