Jeanne katseli tarkasti nuorta miestä. Katse oli lempeä, vaikka kulmakarvat olivatkin tiukasti kurtussa. Poika herätti hänessä luottamusta, mutta kuten Pierre niin usein muistutti, hän oli liian hyväuskoinen. Kun hän viimeksi oli avannut ovensa tuntemattomalle, hän oli päätynyt kymmenosaisen tietosanakirjasarjan omistajaksi.
Jeanne on seitsemänkymppisenä jäänyt yllättäen leskeksi. Surun lisäksi arkea painaa huoli taloudesta, sillä elämä on kallista Pariisissa eikä pieni eläke riitä kattamaan menoja. Vähäisiä vaihtoehtojaan punnittuaan Jeanne päättää etsiä vuokralaisen asuntonsa ompeluhuoneeseen, joka on tätä nykyä joutilaana. Ompeleminen ei ole oikein vetänyt leskirouvaa puoleensa aikoihin.
Asunnoille on kysyntää, sen Jeanne saa pian huomata. Hän ehtii hädin tuskin asettaa vuokrailmoituksen esille, kun tarjokkaita on jo kilvaksi asti. 18-vuotias kondiittoriopiskelija Théo tarvitsee majapaikkaa kipeästi, sillä hänellä ei ole käytännössä muuta kuin yllään olevat vaatteet. Asunnon tarpeessa on kuitenkin myös kolmekymppinen Iris, joka on jäämässä tuota pikaa kodittomaksi eikä halua missään tapauksessa palata epämiellyttäväksi osoittautuneen miesystävänsä luokse.
Jeanne on vaikean valinnan edessä mutta päätyy lopulta vuokraamaan huoneen molemmille ehdokkaille. Päätöksestä käynnistyy yhteisasumisen aika, joka saattaa saman katon alle eri-ikäiset ja eri elämäntilanteissa elävät ihmiset. Voiko kuvio toimia mitenkään? Miten Jeanne sopeutuu elämään asunnossa, joka tuntuu yhtäkkiä aivan vieraalta vieraiden ihmisten vuoksi? Hän ehtii katumaan ratkaisuaan heti asukkaiden muutettua, mutta eihän heitä voi heti poiskaan ajaa.
Kun aika kuluu ja kimppakämppä löytää muotonsa, alkavat Jeanne, Théo ja Iris löytää tiensä toistensa luokse. He tunnistavat toisissaan kipua ja rikkonaisuutta, jota yhteys muiden ihmisten kanssa voi korjata. Ehkä keskeisenä viestinä onkin ajatus, että kukaan ei pärjää yksin. Ihminen tarvii ihmistä, ja oman murheen jakaminen toisen kanssa voi pienentää huolta suuresti.
Kuten teoksen esittelyteksti lupaa, on Saman katon alla ”sydämellinen tarina kimppakämpästä ja yllättävän ystävyyden voimasta”. Se on lämminhenkinen ja sympaattinen kokonaisuus, joka muistuttaa, että kaikilla meillä on oma historiamme kipukohtineen. Avoin sydän voi kuitenkin tuoda mukanaan elämään paljon kaunista ja yhdistää kolmikon, jota ei alkuun pitäisi lainkaan yhteensopivana.
Saman katon alla on senkaltainen viihderomaani, jonka äärellä on helppoa viihtyä. Se ei ole liian imelä eikä ruusuinen vaan sopivasti jalat maassa. Ehkäpä suositun ranskalaiskirjailija Grimaldin teoksiin pitäisi perehtyä laajemminkin?
Kirjoittaminen lämmittää, niin myös lukeminen.
VastaaPoistaOlen jostakin lukenut, että Grimaldi on Ranskan suosituin viihdekirjailija. Tämä esittelemäsi kirja vaikuttaa kiinnostavalta. Pariisi tapahtumaympäristönä kiinnostaa. Hyvää viihdettä on kiva lukea silloin tällöin, ja erityisesti kesällä.
VastaaPoistaEn ole tainnut lukea Grimaldilta mitään, ja olen kansien perusteella luullut kirjoja vielä viihteellisimmiksi (ei sillä, että siinä olisi mitään pahaa). Mutta tämä kuulostaa romaanilta, jossa on kepeyden lisäksi myös syvempiä sävyjä, eli juuri sentyyppinen kirja, josta pidän.
VastaaPoistaOlen muutama vuosi sitten Grimaldilta kuunnellut Kirkkaimmat tähdet, jossa äiti ja kaksi teinityttöä lähtee pakulla kiertämään Pohjoismaissa. Tykkäsin todella paljon, ei ollut mitään höttöä, kuten ei varmaan tämänkään 😊
VastaaPoistaVaikuttaapa kiinnostavalta! Olen lukenut kolme Grimaldia ja ne kaikki ovat olleet viehättäviä, elämänmakuisia ja jotenkin hyvin erilaisia kuin muut lukemani viihderomaanit. Ranskalainen kulttuuri puskee kivasti läpi.
VastaaPoista