Kun murku nousee, ei tehdä mitään. Silloin pitää olla ihan hiljaa paikoillaan ja odottaa, että murku menee ohi. Vasta kun taivas on selvinnyt, mietitään mitä seuraavaksi tehdään, Humu sanoo. Nousen istumaan ja nojaan pääni kultamiehen olkapäähän. Olen lähtenyt uutta kohti niin monesti, että voin tehdä sen vielä tämän kerran ja ehkä ihan uudella tavalla, mitään keksimättä ja kenellekään valehtelematta.
Hollantilainen Sylvia Petronella van der Moer saapui vuonna 1949 Suomen Lappiin. Hän vietti siellä vain vähän aikaa mutta hurmasi tapaamansa ihmiset niin, että Lemmenjoelta löytyvät edelleen naisen mukaan nimetyt Petronellankukkulat. Jokin Lapissa jäi pysyvästi 25-vuotiaan Sylvian mieleen, sillä hänen tahdostaan osa hänen tuhkastaan on ripoteltu Lemmenjoelle ja Inariin.
Sylvia Petronella on Minna Rytisalon romaanin päähenkilö. Romaanin aikana hän tekee pitkää matkaa jalan Lemmenjoelle: Jäkäläpään tunturijonoilla taivaltaessaan hän miettii, miten voisi matkastaan tarinoida sitten jälkikäteen. Sillä tarinoinnin taidon nainen osaa: hän luo nahkaansa uudelleen tämän tästä ja romaanin takaumat avaavat naisen taustaa eroon päätyneine avioliittoineen ja muine haaksirikkoineen.
Nuoreen ikäänsä nähden Sylvia on ehtinyt nähdä ja kokea paljon. Nainen päätyy romaanissa eräänlaiseen ristivaloon, kun hänet kohdanneet tulevat näkyviksi. Tunisiassa on Magda Bloomberg, Venezuelassa Arturo Perez, Italiassa Linda Mucci ja niin edelleen. Jokainen kohtaaminen Sylvian kanssa jää kohtaajien mieleen kukaties juuri siksi, koska Sylviasta ei oikein saa selvää. Kuka on nainen, joka poimii muiden tarinoita omikseen? Romaanin rakenne vahvistaa kuvaa päähenkilöstä, jota ei voi tiivistää yhteen virkkeeseen: ajoittain romaani tuntuu novellikokoelmalta, jonka tekstejä yhdistää mystinen nainen, Sylvia. Yhtenäistä kuvaa hänestä ei saada, eikä se ole tarkoituskaan.
Omaa tarinaansa pyrkii rakentamaan myös Tapio Korhonen, virkamies joka näkee tilaisuutensa tulleen. Poliisi kiinnostuu hotellilaskunsa maksamatta jättäneestä Sylviasta, ja kun Korhoselle annetaan tehtäväksi tutkia naisen taustoja, on tie auki. Vihdoinkin kanslistin on mahdollista päästä valokeilaan, jos vakaviin rikoksiin syyllistyneen naisen vain saa kiinni. Äksy mies on valmis monenlaiseen pyrkimyksissään saada nimensä näkyviin, ja hänen hahmonsa kilpistyykin lähinnä naisvihamieliseen oman edun tavoittelemiseen.
Vaikka Sylvia kertoo nimihenkilöstään, se kertoo myös ihmisistä kiinnostusta herättäneen naisen ympärillä ja 1940-luvun lopusta. Erityisesti mieleen jää suojelupoliisin kanslisti Korhonen, joka näkee Sylviassa mahdollisuutensa, mutta tarinassa on monia muitakin. Heistä monet Sylvia kohtaa vain lyhyiden hetkien ajan lennähtääkseen sitten taas uusien ihmisten luokse uudet tarinat mukanaan.
Odotin romaanilta etukäteen Lappi-kuvausta, ja sitä sainkin – jos toki hitusen vähemmän kuin odotin. Viehätyin siitä, miten kirjassa kuvastuu pohjoinen Suomi maisemineen ja ihmisineen, ja sitä olisin suonut olevan tarjolla enemmänkin. Toisaalta pidin myös siitä, miten Sylvian mielenmaisema piirtyy esiin kuin välähdyksinä, kun hän taivaltaa Lapin tuntureilla ja pohtii seuraavia suuntiaan. Niinköhän sitä voisi lähteä Lappiin kulkemaan Sylvian jalanjäljissä?
Täällä kaikki kääntyy nurin ja olo on kummallisen paljas. Se on pelottavaa. Minä olen valinnut tarinani kulun ja määrännyt oman kohtaloni, ollut se joka päätän olla, mutta ei täällä voi.
Mielenkiintoista elämää.
VastaaPoistaOi, tekisitpä Sylvia-retken, seuraisin mielenkiinnolla! Pidin tästä kirjasta ja sen viehättävästä tunnelmasta. Koko Petronella-tapaus kertoo myös jotakin kiehtovaa sodasta nousevasta Euroopasta, jälleenrakennusajasta, tulevaisuususkosta, toisaalta epäluulosta ja juurettomuudesta. Sotien jälkeiset ajat saavat minut usein lähes liikuttumaan, usein puhutaan sodasta, jälleenrakennusajasta vähemmän.
VastaaPoistaLappiin vaan! Olenkohan ihan väärässä, kun luulen Minna Rytisalon vaeltaneen Sylvia Petronellan jalanjäljissä? Minä todella pidin Sylvia-kirjasta! Upea tarina, poikkeuksellinen nainen, josta ei ihan päässyt jyvälle. Mielenkiintoista, että Minna Craucherissa oli jotain samaa: molemmat naiset esimerkiksi asuivat hotelleissa eivätkä maksaneet laskujaan. Sylvian legenda vaikuttaa lähes taruolennolta, jonkinlaiselta seireeniltä, vaikka kyseessä taisi olla nainen, joka ei vain löytänyt omaa paikkaansa.
VastaaPoista