Poikkeuksen muodostivat myös Žítkován naiset. Heidän tuomionsa koostuivat synnintekojen luetteloista, joiden sisältö oli hyvin epäselvä ja kumpusi epäilemättä syyttäjien kiihtyneestä mielikuvituksesta, joka perustui epäselvään kuvaan naisten todellisista taidoista, eikä Dora ollut ainoastaan lukenut sitä olemassa olevista kirjoituksista, vaan hän tiesi asian myös omasta kokemuksestaan. Naisia, jotka oli viety oikeuden eteen Bojkovicessa, ei nimittäin olisi pitänyt voida syyttää mistään. Ellei sitten rikollista ollut se, että tiesi jotain, mikä oli muille tuntematonta.
Dora Idesová on etnologi, joka haluaa saada selvää sukunsa saloista. Kun salaisen poliisin asiakirjat tulevat 1990-luvun lopulla saataville, päätyy Dora viettämään tuntikausia arkistossa. Erityisesti hän on kiinnostunut tädistään, jumalatar Surmenasta, ja tämän kohtalosta. Olihan Dora veljensä Jakoubekin kanssa nimenomaan tätinsä huostassa jonkin aikaa, ennen kuin täti vietiin pois ja suljettiin mielisairaalaan.
Tšekin ja Slovakian rajamailla eli vielä 1900-luvulla naisia, joita kutsuttiin jumalattariksi. Heillä oli salaperäistä osaamista, jota tieteen keinoin on vaikea selittää. Heistä löytyi niin parantajia kuin enteiden lukijoita, ja heidän luokseen kuljettiin matkankin päästä saamaan apua erilaisissa elämäntilanteissa.
Ihmisten pyrkimyksiä hakea apua jumalattarilta ei kuitenkaan katsottu hyvällä. Naiset joutuvat valtaapitävien silmätikuiksi ja Viimeisiä jumalattaria lukiessa tuntuukin siltä kuin seuraisi sivusta modernin maailman ja menneisyyden uskomusten rajua yhteentörmäystä. Tällaisen yhteentörmäyksen kiinnostava symboli on nimenomaan Dora Idesová, joka tarkastelee jumalattaria tieteen näkökulmasta, tutkijana. Samalla hänen tutkimuksessaan ovat väistämättä läsnä omat lapsuudenmuistot ja mielikuvat Surmena-tädistä, joka näyttää virallisten asiakirjojen valossa kovin toisenlaiselta kuin mitä Dora muistaa.
Viimeiset jumalattaret yhdistää kiehtovalla tavalla todellisuutta ja fantasiaa. Paikoin kerronta on niin rujoa ja yksityiskohtaista, että lukija ajautuu pitämään tapahtumia hyvinkin mahdollisina. Todellisuudentuntua vahvistavat erilaiset tekstilajit, kuten pöytäkirja oikeudenkäynnistä. Mausteena teoksessa on kuitenkin myös mielikuvituksellisia elementtejä, joiden myötä kertomuksessa on aivan omanlaistaan lumoa. Todellisuus ja mielikuvitus perinteineen ja uskomuksineen lyövät kättä jopa järisyttävällä tavalla.
Olin lukiessani hämmentynyt siitä, miten vahvasti romaani piti otteessaan ja miten voimakas tunnelma kirjan äärellä vallitsi. Useat aikatasot veivät lukiessa mukanaan ja saivat pohtimaan, miten eritahtisesti maailmalla on siirrytty kohti modernia aikaa ja miten vähän aikaa on lopulta siitä, kun perinneusko oli vielä hyvinkin voimissaan joissain Euroopan kolkissa.
Helmet 2026 -lukuhaaste: 11. Kirjassa on 400–500 sivua.
Tästä olen lukenut jostain muualtakin ja kuulostaa kiinnostavalta. Täytynee pistää varaukseen kirjastosta.
VastaaPoistaHienoa, että sinäkin löysit Viimeiset jumalattaret! Me valitsimme kirjan lukupiiriimme hassun sattuman kautta ja todella vaikutuimme. Kirjasta riitti keskusteltavaa. Saimme myös kirjan suomeksi kustantaneen ja kääntäneen Susanna Rädyn lukupiirimme vieraaksi. Hän tekee merkittävää työtä suomentamalla/suomennuttamalla entisen itäblokin maailmanluokan kirjallisuutta, josta isot kustantamot eivät kuulemma ole syttyneet. Suosittelen Viimeisiä jumalattaria kaikille!
VastaaPoistaOnpa erikoinen ja super kiinnostava historiallinen romaani! Harmi ettei tätä löydy äänikirjana 😌
VastaaPoista