Onnellisuuden tunne hyökyy lävitseni. Seison hämärtyvässä kesäyössä Närängänvaaran laella ja katson koilliseen. Närängänvaaran-Virmajoen suojelualue jatkuu siellä 20 kilometrin mittaisena kaistaleena Venäjän rajaa myötäillen. Tämä metsä tuntuu suurelta ja väkevältä.
Myönnän pitkään kuvitelleeni, että talousmetsä – siis sellainen voimakkaasti käsitelty metsä – on sitä metsää, jota pitää ihmisen lähettyvillä olla. Vasta myöhemmin tajusin, että metsien runsas hyödyntäminen teollisuuden tarpeisiin ja avohakkuut eivät ole oikeita tai kestäviä tapoja suhtautua metsiin. On tarpeen myös suojella metsiä ja niiden ainutlaatuisuutta.
Päivi Mattila ja Teemu Saloriutta esittelevät Retki ikimetsään -teoksessaan totutusta poikkeavia metsiä, joita löytyy lopulta yllättävän läheltä. Suomen etelärannikolta löytyy erikoinen tammivyöhyke, Kainuusta aarnialue, pohjoisesta erämaita ja aarniometsiä sekä keskisemmästä Suomesta muun muassa Pyhä-Häkin kansallispuisto, jonka monet männyt ovat 300-vuotiaita. Pyhä-Häkin metsät ovatkin itse asiassa tulleet minulle jossain määrin tutuiksi jo lapsena. Muistan, miten vaikuttavina komeita ikihonkia pidin, mutta silti suhtauduin niihin ennemminkin kuriositeettina kuin esimerkkinä siitä, minkälaisia metsät voisivat laajemminkin olla.
Enemmän tai vähemmän suojellut metsät ovat siis hyvinkin kenen tahansa saavutettavissa. Retki ikimetsään esittelee useita retkikohteita, joissa kulkija saa nähdä erilaisia metsätyyppejä ja hämmästellä.
Villinä ja vapaana kehittyneessä luonnonmetsässä saa kokea löytöretkeilijän riemua.
Valitettavasti takuuta suojeltujen metsien säilymisestä edes nykyisellään ei ole. Kirjassa muistutetaan, että suojelukriteereitä on viime vuosina tiukennettu: Petteri Orpon hallitus vei keväällä 2025 lävitse kiistellyn suojelupäätöksen, joka tarkoittaa käytännössä erittäin ahtaita suojelukriteereitä ja siten varsin olematonta vanhojen metsien turvaamista eritoten Etelä-Suomessa.
Retki ikimetsään onkin tärkeä ja sykähdyttävä puheenvuoro metsien moninaisuuden puolesta. Paitsi että kirjassa kerrotaan erilaisista metsistä ja retkeilykohteista siinä on myös kerronnallisia osuuksia. Kirjoittajat ovat haastatelleet metsissä kulkijoita ja mukana on myös tarinoita retkireissuista. Kuvitus elävöittää kokonaisuutta mukavasti, jos toki kuvia olisi suonut olevan mukana enemmänkin. Retki ikimetsään on ihastuttava teos, jonka äärelle olisi kiva palata erityisesti omia metsäretkiä suunnitellessa.
Oh, tämähän on ehdottomasti luettava! Hienompaa ei olekaan kuin koskematon ja monimuotoinen metsä. Puupelto on ihan eri asia.
VastaaPoista