Silti usein muiden eläinten kohdalla ajatellaan, että se, että emme tapa heitä, tai jopa se, että tapamme ”nopeasti ja nätisti”, riittää. Kuvitellaan, että luonnonsuojelun korkein päämäärä on luonnon tuhoamisen lopettaminen, ja sekin on joillekin liikaa. Entä jos meidän tulisikin käyttäytyä ei-inhimillisten eläinten kanssa olennaisilta osin samankaltaisesti kuin muiden ihmisten kanssa? Mitä siis tarkoittaisi olla hyvä ihminen toisten eläinten ja muun luonnon näkökulmasta?
Muistan kettutyttökohun 1990-luvulla. Muistan myös sen, että ympäristössäni ”kettutytöt” eivät saaneet juuri sympatiaa. Heidän tempauksensa – isku turkistarhoille ja satojen kettujen vapautus – oli monen mielestä suurta typeryyttä. Iskusta ja sen seurauksista uutisoitiin laajasti, ja Mia Takulalle ja hänen kahdelle ystävälleen vaadittiin kovia rangaistuksia.
Vähänpä silloin tiesin ja ymmärsin. Turkistarhaus oli minulle vierasta enkä ole koskaan ollut kiinnostunut turkiksista. Sittemmin olen kuitenkin ymmärtänyt, miten tärkeällä asialla Mia Takula ystävineen oli. Nykyään hämmästyttää lähinnä se, että turkistarhaus on edelleen Suomessa voimissaan ja että valtio tukee alaa sen ongelmista huolimatta voimakkaasti. Esimerkiksi juuri turkistarhauksesta ja tarhaiskusta Mia Takula kertoo teoksessaan Eloonjäämisopas, jonka toivoisi päätyvän mahdollisimman monen luettavaksi.
Takulan teos on äärimmäisen ajankohtainen. Keskellä kiihtyvää lajikatoa ja muita ilmastonmuutoksen mukanaan tuomia haasteita olemme herätyksen tarpeessa:
Meitä on yritetty herättää jo kauan, moninaisin tavoin. Räväkästi, ärsyttävästi, torkuttaen sekä hellästi suudellen kuin sadun prinssi. Greenpeace, Elokapina, tutkijoiden yhä äänekkäämmäksi käyvät mutinat, söpöt saimaannorpat. Kaikilla näillä lienee ollut paikkansa, mutta mikään näistä ei ole vielä riittänyt.
Voimmeko herätä ja tehdä todellista muutosta, ennen kuin tunnustamme, ettemme ole täällä yksin? Voimmeko herätä, jos emme myönnä, ettemme ole luomakunnan kruunu, jolla on oikeus hallita muunlajisia ja ei-inhimillistä luontoa? Voiko maailma pelastua ilman lajisortoon puuttumista? Todennäköisesti ei.
Mia Takulan keskeinen viesti kirjassa on, että ei ole meitä ja niitä vaan olemme kaikki meitä. Aktivistin ja journalistin mukaan meidän olisi tärkeää muuttaa suhtautumistamme eläimiin ja luontoon, koska me olemme luontoa.
Olemme yrittäneet ja yritämme. Yrittäminen sisältää aina riskin epäonnistua (mutta toisaalta: elämä sisältää sataprosenttisen riskin kuolla). Meillä ei ole mitään menetettävää puolustaessamme heikompia, oli kyse sitten ihmisistä tai toisen lajisista. Meillä on kaikki menetettävänä, jos emme tee niin.
Kirjailija käsittelee teoksessaan maailman tämänhetkistä hätätilaa mutta myös omaa henkilöhistoriaansa. Hän avaa käsitystään siitä, miksi hänestä tuli vankkumaton eläinsuojelija ja minkälaista on ollut elää vastavirrassa maailmassa, jossa vegaanius oli pitkään lähinnä syy kohotella kulmia. Teos on henkilökohtaisuudessaan ja ajankohtaisuudessaan sekä kiinnostava että ravisteleva. Vähän väliä haluaa kirjata muistiin ajatuksia, jotka resonoivat, ja teos onkin vaikuttava osoitus siitä, että kirjoittaja on todella sisällä siinä, mistä hän puhuu. Vuosikymmenten aktivismi näkyy kokonaisuudessa hyvällä tavalla.
Tällaisen teoksen vaarana usein on, että kirjoittaja päätyy saarnaamaan ja osoittelemaan sormella samalla, kun lukija hermostuu ja ärsyyntyy. Eloonjäämisoppaan äärellä niin ei käy vaan lukija saa kokea olevansa kirjoittajan kanssa samalla puolella. Takula ei moralisoi vaan ymmärtää ihmisyyttä samalla tavoin kuin hän ymmärtää heitä, jotka eivät kykene puolustamaan itseään.
Isovanhempamme joutuivat selviämään sodasta. Meidän sukupolvemme tehtävä on ratkaista ekokriisi. Ainakin vielä vaikuttaa, että meidän roolimme on yksilötasolla naurettavan helppo isovanhempien kokemuksiin verrattuna. Tehdä valintoja, jotka ovat pääosin vaivattomia, kuten syödä kasvisruokaa, vähentää lentomatkailua ja autoilua, säästää sähköä, kehittää ja käyttää ekoenergiaa, vähentää kulutusta ja sitä rataa. Jos emme tee näitä muutoksia, meidän lapsemme ja lapsenlapsemme – ja todennäköisesti myös me itse – tulemme maksamaan sellaista hintaa, jota emme osaa vielä edes kuvitella. ”Emmehän me ole vielä nähneet mitään”, sanoi Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Hilppa Gregow Suomen Ilmastopaneelin raportin julkistamisen yhteydessä.
Suosittelen lämpimästi Mia Takulan viisasta Eloonjäämisopasta kenelle tahansa maailman tilasta kiinnostuneelle. Erityisesti suosittelen teosta heille, joita maailman tila ei oikein kiinnosta.
Helmet 2025 -lukuhaaste: 8. Kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.