Ylitornion mökillä annoin pitkästä aikaa itselleni luvan hengähtää, olla hetken kirjoittamatta, olla hetken stressaamatta, ja vain elää luonnossa, kokea sitä. Minulle oli tullut paha tapa suorittaa elämää, laskea jo heti aamusta ahdistuneena velvollisuuksia, jotka olisi hoidettava. Yhtäkkiä sainkin istua takan ääressä lukemassa tai katsella rauhassa ikkunan takana pimenevää maisemaa. Muu ei ollut muuttunut, ainoastaan asenteeni. Työt eivät karanneet, vaikka annoin itselleni välillä mahdollisuuden levätä ja elpyä.
Tittamari Marttinen kertoo tietokirjassaan Tunturit takapihalla – Kun lähdin Lappiin kokemuksistaan pohjoiseen muuttamisesta. Teoksesta ei kuitenkaan kannata lähteä etsimään tietoa siitä, miten muutto eteläisestä Suomesta Lappiin konkreettisesti toteutuu, vaan ennemminkin kyseessä on kokoelma havaintoja siitä, mitä on elää Pohjois-Suomessa ja mikä kaikki on muuttunut, kun vuosikymmenten elo pääkaupunkiseudulla on jäänyt taakse.
Täytyy myöntää, että alkuun hämmennyin kirjan äärellä. Tunturit takapihalla on nimittäin kovin fragmentaarinen, kuin kokoelma välähdyksiä nähdystä, koetusta ja ajatellusta. Mirja Nylanderin kehittämästä metsäkellintämenetelmästä hypätään yllättäen pohtimaan pohjoisen ihmisten puheiden Lapin-lisää; poliisin edustusporo vaihtuu äkkiä pieneen Pakisjärven kylään.
Kuitenkin kun pääsen tutuksi rakenteellisten ratkaisujen kanssa, hyväksyn ne ja myös pidän niistä. Eihän elämä ylipäätään ole juonellinen näytelmä vaan pikemminkin kokoelma hetkiä, jotka eivät useinkaan juuri liity toisiinsa. Mielellämme vain pyrimme rakentamaan elämästäkin tarinaa, joka alkaa jostain ja etenee jonkinlaista loogista polkua pitkin kohti loppua.
Tittamari Marttinen ei pakota elämää Lapissa tietynlaiselle selkeälle tielle tai edes polulle vaan lukijana pääsee hyppelemään kirjailijan rinnalla asiasta ja havainnosta toiseen. Esille tulee esimerkiksi lappilaisia taiteilijoita, perinteisiä tarinoita ja tavallista arkea, vaellus- ja ruokavinkkejä. Tärkeässä osassa on tietenkin luonto, Lapissa kun ollaan, ja erityisen paljon nautiskelinkin lukiessani siitä, miten kirjailija kuvaa luontokokemuksiaan – revontulia ja pakkasen jälkiä, kevätaurinkoa ja kaamosta.
Arjen kauneus on ympäröivän maiseman kauneutta. Kykyä ihailla sitä kauneutta, mitä ympärillään näkee: ei siihen voi liikaa tottua, ei voi vain kulkea ohi huomioimatta sitä.
Tunturit takapihalla -kirjan kansien väliin on taltioitu Lapin mystiikkaa mukavalla tavalla: pohjoisen lumoa ei tuputeta lukijalle väkisin vaan se syntyy hetkistä ja huomioista. Teosta voi suositella lämpimästi pohjoisen tunnelmointia kaipaavalle.
Kirja kertoo paitsi Lapissa asumisesta myös elämäntahdin hidastamisesta, uudenlaisen asenteen omaksumisesta. Sellaisesta haaveilen – pohjoisessa, etelässä, jossain siltä väliltä – joten Helmet 2023 -lukuhaasteessa Tunturit takapihalla asettuu kohtaan 32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet.
En ole koskaan käynyt Lapissa. Marttisen tuotantoon voisi kyllä joskus tutustua.
VastaaPoistaOlen varmasti joskus lukenut Marttiselta jotain lanua mutta siitä on aikaa. Nyt kiinnostaisi hänen aikuisille suunnattu romaaninsa Avoimesti sinun, se on ilmeisesti hiljattain ilmestynyt myöskin.
PoistaTämä on äänikirjalistallani. Olen asunut Lapissa 1,5 vuotta ja se jätti ihan eri tavalla muistijäljen kuin sitä edeltäneet suht samanmittaiset pätkät Mikkelin naapurissa ja Joroisissa. Niinpä kiinnostaa kuulla välähdyksiä Marttisen elämästä pohjoisessa 🙂
VastaaPoistaOi, sinulla on sitten erityinen tulokulma tähän teokseen! kiinnostaisikin kuulla, mitä ajatuksia tästä sinulla herää.
Poista