Sentti sentiltä tamma ponnisti ylös, kohta näkyisivät jo kaviotkin mutta minä etsin katseellani kadonnutta miestä. Näin hänet kaikkialla, kuulin äänen unissakin. Etenkin unissa.
Isä katoaa, jälleen kerran. Isot puheet ja levoton meno ovat olleet varoitusmerkkejä tyttärelle, joka lähtee isänsä perään. Matkatessaan kesäisessä Suomessa tytär palaa menneisyyteensä ja tarkastelee elämäänsä, maniaan taipuvaisen miehen lapsena, joka on menettänyt äitinsä jo vuosia sitten.
Kun tytär etsii isäänsä ja yrittää saada tämän hoidettavaksi, pitäisi samaan aikaan saada pysähtyä ja suunnata katsetta tulevaan. Kun isän maailma on kaoottinen ja tytär on uuden äärellä, tulee väistämättä miettineeksi maanisuuden periytymistä ja oman mielen terveyttä.
Liukasliikkeisen isän perässä kulkeminen tuntuu ajoittain toivottomalta, vaikka tytär onkin oppinut vuosien kokemuksella ennakoimaan isän liikkeitä. Moni käskee luovuttamaan takaa-ajon, mutta se ei ole helppoa, kun huoli isästä kasvaa ja tuntuu, että jonkun täytyy pitää miehestä huolta, estää suuruudenhullut suunnitelmat.
Satu Vasantolan kolmas romaani Kun isä osti Merenkurkun on fiktiivinen teos, jonka taustalla on kirjailijan omia kokemuksia. Siinä muotoutuu murheellisen sävyinen kuva siitä, miten mielenterveyden ongelmat kaatuvat omaisten harteille ja miten läheiset joutuvat jopa ohjeistamaan heitä, joiden pitäisi periaatteessa tietää paremmin. Romaani muistuttaa siitä, että mielen pulmien hoitaminen ei ole edelleenkään mutkatonta, vaikka niistä koko ajan enemmän keskustellaankin.
Minulta teoksen lukeminen vei aikaa. Ei siksi, että romaani olisi huono, päinvastoin: kuvauksessaan kertomus tulee niin vahvasti liki, että paikoin lukeminen on jopa raskasta. Sekä ilmaisussa että tapahtumissa on verevää voimaa, jonka äärellä koin tarvetta tauoille, vaikka ihailin suuresti niin kieltä kuin tarinankuljetustakin. Tematiikaltaan teos on sellainen, että sen ei pidäkään olla kevyttä luettavaa. Lukemisen arvoinen se kyllä on varsinkin, jos mielenterveys aiheena kiinnostaa.
Helmet 2023 -lukuhaaste: 12. Kirjan nimi liittyy veteen.
Tämä on listallani. Olen lukenut ne Vasantolan edellisetkin romaanit ja tykännyt oikein paljon, joten en halua tätäkään jättää väliin.
VastaaPoistaTuo sama Helmet-haasteen kohta on vielä itselläni auki, enpä ole tullut ajatelleeksi että tämäkin menisi siihen!
Pidän paljon Vasantolan tavasta kirjoittaa ja myös siitä, että hän rohkenee tarttua raskaisiinkin aiheisiin. Silti teokset eivät tukahdu painonsa alle.
PoistaOlen lukenut ja tykännyt Vasantolan edellisistä. Tämäkin kiinnostaa, mutta jokin aihepiirissä on tökkinyt, enkä ole oikein saanut kiinni, että mikä.
VastaaPoistaMutta nyt tekstisi luettuani mieleen tuli, että ehkä ounastelen jotenkin hankalaa lukukokemusta. Täytyy varmaan testata ja todeta itse!
Aihepiiri on kyllä raskas, ja minäkertojan isä siinä määrin raskas hahmo, että hänen vuokseen lukeminen uuvutti välillä. Kannattaa tosiaan testata ja todeta itse, miltä kertomus vaikuttaa!
Poista