"Minulla ei tosiasiassa ollut lainkaan hauskaa. Leikkituokio pojan kanssa ei ollut ainoastaan verottanut voimiani vaan oli lisäksi haalistanut mielikuvat, jotka olisin halunnut pikimmiten tallentaa paperille. Pilkahdus mielikuvista oli tehnyt niistä tavoitettavia mutta sen myötä ne olivat menettäneet lumonsa, joka on ominaista sellaiselle, mitä ei pysty kuvaamaan."
Kepposen päähenkilö on 75-vuotias Daniele Mallarico. Hän on tavoitellut maailmaa muuttavaa taideuraa mutta jäänyt tavoitteestaan. Mies on kuitenkin ansioitunut kuvittaja, joka nyt kuitenkin pelkää, että luovuuden lähde on tukahtunut eikä hän enää kykene siihen, mihin parhaimpina päivinään.
Leskimiehen tytär pyytää isäänsä Napoliin hoitamaan nelivuotiasta Mario-poikaa siksi aikaa, kun Betta on puolisonsa kanssa työmatkalla. Daniele suostuu vastentahtoisesti palaamaan lapsuudenmaisemiinsa ja huolehtimaan pojasta, vaikka mieluummin hän paneutuisi vimmaisesti kuvitustöihinsä osoittaakseen, ettei aika ole vieläkään ajanut ohitse.
Matka Napoliin on samalla matka menneisyyteen, jonka Daniele olisi mieluummin jättänyt taakseen. Samoin hän olisi mieluummin jättänyt taakseen napolilaisuuden ja pysyttäytynyt Milanossa. Paluu tutuille kadunkulmille ja vuosien mukana muuttuneeseen asuntoon pakottaa Danielen kuitenkin katsomaan sisimpäänsä.
Samaan miehen pakottaa myös neljävuotias poika, joka on ikään kuin miehen peili. Mario tekee tarkkoja huomioita maailmasta ja vaarinsa töistä, eikä Danielen ole aina helppo sulattaa sitä, mitä hän pojan suusta kuulee. Samalla hiljaiseen ja oman itsen ympärillä pyörivään elämään tottunut Daniele havaitsee, millaisia tunteita pieni ihminen voi pitkän elämän eläneessä ihmisessä herättää – eivätkä nuo tunteet ole aina kauniita.
Tunteista on myös kysymys Betta-tyttären ja tämän puolison välillä. Pariskunnan avioliitto natisee liitoksissaan sen verran, että heidän poikansakin tiedostaa, että avioero on kenties tulossa.
Kirjan nimi tulee siitä, että vaari ja Mario tekevät toisilleen kepposia. Ne ovat välillä onnistuneita, välillä rajoja koettelevia, ja yksi niistä on kerta kaikkiaan ylitse muiden. Samalla se vaikuttaa Marion ja Danielen suhteeseen voimakkaasti.
Kepponen on sivumääräänsä selvästi isompi kokonaisuus, jossa riittää ammennettavaa. Starnone kuvaa hurjan taidokkaasti vaarin ja neljävuotiaan viikarin suhdetta ja tulee samalla kertoneeksi aika paljon itse elämästä.
Vaarin ja tyttärenpojan suhteesta kertovan kirjan ovat lukeneet myös esimerkiksi Riitta, Airi, Omppu ja Arja.
 |
| Domenico Starnone: Kepponen WSOY 2019 Alkuteos Scherzetto Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä 237 sivua Äänikirjan lukija Markus Bäckman Kesto 5 t 56 min. |
Kepposen päähenkilö on 75-vuotias Daniele Mallarico. Hän on tavoitellut maailmaa muuttavaa taideuraa mutta jäänyt tavoitteestaan. Mies on kuitenkin ansioitunut kuvittaja, joka nyt kuitenkin pelkää, että luovuuden lähde on tukahtunut eikä hän enää kykene siihen, mihin parhaimpina päivinään.
Leskimiehen tytär pyytää isäänsä Napoliin hoitamaan nelivuotiasta Mario-poikaa siksi aikaa, kun Betta on puolisonsa kanssa työmatkalla. Daniele suostuu vastentahtoisesti palaamaan lapsuudenmaisemiinsa ja huolehtimaan pojasta, vaikka mieluummin hän paneutuisi vimmaisesti kuvitustöihinsä osoittaakseen, ettei aika ole vieläkään ajanut ohitse.
Matka Napoliin on samalla matka menneisyyteen, jonka Daniele olisi mieluummin jättänyt taakseen. Samoin hän olisi mieluummin jättänyt taakseen napolilaisuuden ja pysyttäytynyt Milanossa. Paluu tutuille kadunkulmille ja vuosien mukana muuttuneeseen asuntoon pakottaa Danielen kuitenkin katsomaan sisimpäänsä.
Samaan miehen pakottaa myös neljävuotias poika, joka on ikään kuin miehen peili. Mario tekee tarkkoja huomioita maailmasta ja vaarinsa töistä, eikä Danielen ole aina helppo sulattaa sitä, mitä hän pojan suusta kuulee. Samalla hiljaiseen ja oman itsen ympärillä pyörivään elämään tottunut Daniele havaitsee, millaisia tunteita pieni ihminen voi pitkän elämän eläneessä ihmisessä herättää – eivätkä nuo tunteet ole aina kauniita.
Tunteista on myös kysymys Betta-tyttären ja tämän puolison välillä. Pariskunnan avioliitto natisee liitoksissaan sen verran, että heidän poikansakin tiedostaa, että avioero on kenties tulossa.
Kirjan nimi tulee siitä, että vaari ja Mario tekevät toisilleen kepposia. Ne ovat välillä onnistuneita, välillä rajoja koettelevia, ja yksi niistä on kerta kaikkiaan ylitse muiden. Samalla se vaikuttaa Marion ja Danielen suhteeseen voimakkaasti.
Kepponen on sivumääräänsä selvästi isompi kokonaisuus, jossa riittää ammennettavaa. Starnone kuvaa hurjan taidokkaasti vaarin ja neljävuotiaan viikarin suhdetta ja tulee samalla kertoneeksi aika paljon itse elämästä.
Vaarin ja tyttärenpojan suhteesta kertovan kirjan ovat lukeneet myös esimerkiksi Riitta, Airi, Omppu ja Arja.
 |
| Kirjankansibingossa tähti ruutuun Huonekalu. |
Vaikka skarppi ja sortikas teksti aika ajoin tuntuu viiltävän pitkin ihoa, ei siinä ole toivottomuutta eikä luovuttamista, vaan pikemminkin hirteishumoreskia, haikeanhäiveistä etsimistä ja polun alkua löytämisen iloon, tyytyväisyyteen.
VastaaPoistaNäin haluan Mallaricon ikäpolven edustajana, isoäitinä ja yhden Kanssakulkija-vaarin silmin lukemani kokea ja nähdä. Lyhyesti: laatuteos, - ilo on lukijan puolella!
Mainio kansikuva,:)
Laatuteos tämä tosiaan on. Ja kansikuvassa riittää mietittävää ja ihmeteltävää – niin kuin itse asiassa koko tarinassakin! Mielenkiintoinen ja täyteläinen romaani, vaikkei sivumäärä iso olekaan.
PoistaMinä olin aivan tiloissa tämän kanssa! Hieno ja terävä.
VastaaPoistaJuuri niin, hieno ja terävä!
Poista