"Autohallissa tuoksuu uusilta autoilta. Loppuelämäni minä rakastan kaikkein eniten uuden auton tuoksua ja kitalaessa maistuvaa bansan hajua. Isä heittää takin päälleen ja kilisyttää avaimet taskuun. Jos isä lähtee töistä tavallista aikaisemmin, se tarkoittaa että tapahtuu jotain.
- Nyt mennään hakemaan sulle Vermosta pianorahat, isä sanoo.
Käyttövehkeitä kuljettaa lukijaansa autolla nykyajasta 1980-luvulle ja takaisin. Vanha Volvo vie muistoihin ja maantielle. Näkökulma on Saanan, joka on kasvanut autokaupan takahuoneessa, menettänyt hetki sitten isänsä ja kadottanut vuosia aiemmin veljensä. Isän kuolema käynnistää prosessin; on jonkinlainen pysähtymisen ja tilinteon aika.
Saana on selkeästi isän tyttö. Äiti on jäänyt etäisemmäksi, mutta hänen lähellään puolestaan on Veli, josta ei ole autokaupan jatkajaksi ja jonka pitäisi reipastua.
Käyttövehkeitä on tunnelmaltaan melankolinen mutta ei pelkkää tummuudessa rypemistä. Musta huumori keventää tunnelmaa paikoin, ja taitavasti Pohjalainen maalaa menneisyydestä esiin tilannekuvia, joissa on jotain tunnistettavaa sekä samaan aikaan traagista ja koomista. Tapahtumat ja tunnelmat piirretään esiin napakoin ja harkituin lausein, ja lopputuloksena on elämältä maistuva ja sopivasta bensalta haiseva kehitysromaani.
Jälleen saan ihmetellä, jotenkin tänä vuonna erityisesti: Mistä näitä onnistuneita esikoisromaaneja oikein tulee?
- Nyt mennään hakemaan sulle Vermosta pianorahat, isä sanoo.
 |
| Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä (Atena 2016) 156 sivua (e-kirja) |
Saana on selkeästi isän tyttö. Äiti on jäänyt etäisemmäksi, mutta hänen lähellään puolestaan on Veli, josta ei ole autokaupan jatkajaksi ja jonka pitäisi reipastua.
Veli on nykyisin usein äidin lähellä. Se pitää huomaamatta äidin olkapäästä tai puseronhelmasta kiinni, iso poika. Äidin, jonka on vaikea sietää kosketusta.Tarinassa kaikuvat perheen sisäiset jännitteet. Saana ja Veli eivät kumpikaan oikein täytä sukupuoleensa ja asemaansa liittyviä odotuksia. Veli ei innostu autoista, Saana kokee olevansa väärän kokoinen ja kulmikas. Keinot selviytyä ovat monenlaiset: kun Veli kapinoi ja hiljenee, Saana kuvittelee itselleen kaksoissiskon Sallan, joka saa kaikki ne pojat, joita kehtaa haluta.
Käyttövehkeitä on tunnelmaltaan melankolinen mutta ei pelkkää tummuudessa rypemistä. Musta huumori keventää tunnelmaa paikoin, ja taitavasti Pohjalainen maalaa menneisyydestä esiin tilannekuvia, joissa on jotain tunnistettavaa sekä samaan aikaan traagista ja koomista. Tapahtumat ja tunnelmat piirretään esiin napakoin ja harkituin lausein, ja lopputuloksena on elämältä maistuva ja sopivasta bensalta haiseva kehitysromaani.
Jälleen saan ihmetellä, jotenkin tänä vuonna erityisesti: Mistä näitä onnistuneita esikoisromaaneja oikein tulee?
Jonakin hetkenä minä menin rikki. Tajuan sen paljon myöhemmin, mutten pysty tavoittamaan hetkeä, jolloin särö syntyi.Kirjasta muualla: Kulttuuri kukoistaa, Lumiomena, Tuijata ja Kirjasta kirjaan.
Just niin: mistä näitä tulee. Niin varmoja, omanlaisia näkemyksia, kiinnostavia esikoistarinoita. Ihailen, miten kiteytät Käyttövehkeiden hengen ja asettelun!
VastaaPoistaKiinnostavilla esikoistarinoilla meitä lukijoita tosiaan tänä vuonna hemmotellaan. Mielenkiinnolla odotan Hesarin palkintoehdokkaita, luulisi valinnanvaraa riittävän hyvin.
PoistaTässä on raikasta kieltä. Tosiaan, mustaa huumoria ja suruakin, mutta tarkkanäköistä huumoriakin.
VastaaPoistaRaikasta kieltä - hyvin luonnehdittu. Ja tarkkanäköistä, kyllä.
PoistaMinä olen juuri bloggaamassa tästä ja pohdin (jälleen kerran) samaa. Mistä tänä vuonna oikein tulee näitä mahtavia esikoisromaaneja? Käyttövehkeitäkin oli todella hyvä!
VastaaPoistaTänä vuonna on lukijoita kyllä hemmoteltu! :) Pitääpä vierailla blogissasi.
Poista