Jälkiteollisen yhteiskunnan ihanteeksi nousi yhteisön jäsenen sijasta yksilö, ja individualismista tuli yhteiskunnan läpileikkaava arvo. Yksilöllisyys tarkoitti ihmiselle vapautumista, mahdollisuutta päättää asioistaan ja elää omanlaistaan elämää. Individualismi voi kuitenkin mennä niin pitkälle, että vapautumisen sijasta siitä tulee uusi normi, ja suvaitsevaisuus, kyky ymmärtää muita ja tahto pitää huolta myös yhteiskunnan heikoimmista vähenevät. Positiivisen, ihmiselle hyviä asioita tuovan yksilöllisyyden sijasta siirrytään itsekkyyteen. Vaikka yhteiskunnan hyvinvointi kasvaa, se ei takaakaan enää psyykkistä hyvinvointia.
Psykologian professori emerita Liisa Keltikangas-Järvinen pureutuu Itsekkyyden aika -teoksessaan nykyaikaan ajatuksia herätellen ja keskusteluun houkutellen. Hän sanoittaa osuvasti ilmiöitä, jotka ovat vahvasti näkyvillä juuri tässä ajassa, ja moneen kertaan kirjaa kuunnellessa huomasikin, että pitkän uran psykologian parissa tehneen tutkijan väitteet saivat nyökyttämään ja kiittämään ajatusten kirkastamisesta.
Itsekkyyden ajan keskiössä on ajatus yltiöyksilöllisestä ajasta, joka saa meidät kääntymään kohti itseämme ja asettamaan etusijalle minän. Keltikangas-Järvisen mukaan olemme siirtyneet aikaan, jossa aiemmin narsistisina pidetyt piirteet ovat hyväksyttyjä.
Samalla elämme keskellä yltiöyksilöllisyyttä, joka sekä asettaa paineita että luo yksinäisyyttä. Ihanteena on ainutkertaisuus, joka saa menestymään ja erottautumaan muista – kenties.
Individualistisessa maailmassa jokainen ihminen on ainutkertainen, ja ainutkertainen ihminen tekee ainutkertaisia suorituksia ja elää ainutkertaisen mielekästä elämää. Kyky nauttia tavallisesta elämästä ja olla tyytyväinen tavallisiin suorituksiin vähenee.
Keltikangas-Järvisen viesti on, että nykyinen yksilöllisyyden korostaminen on vahingoksi ja syynä siihen, että mielenterveyshaasteiden määrä kasvaa kaiken yltäkylläisyyden keskellä. Hänen mukaansa yksilöllisyyttä vaalitaan turhan varhain, kun vanhemmat antavat vastuuta lapsille, jotka eivät ole vielä valmiita vastuuta ottamaan. Eikä professorin mukaan syy ole vanhempien vaan vallitsevan kulttuurin, jonka ihanteena on yhteisön jäsenen sijaan yksilö.
Psykologian suurella nimellä on paljon painavaa sanottavaa, ja Itsekkyyden aika onkin teos, jota voisi suositella oikeastaan kenelle tahansa. Olisin kuitenkin toivonut painavalle sanottavalle vielä vahvempia perusteita – lähteisiin viittaaminen on varsin satunnaista enkä päässyt selville, miksi lähteet joskus mainitaan mutta usein ei, vaikka kirjoittaja lähdeviittausten pois jättämistä lukijaystävällisyydellä perusteleekin. Paikoin väitteet tuntuivat myös kohtalaisen yleistäviltä: "opettajat kertovat" -tyyppiset maininnat olisivat tuntuneet vakuuttavammilta, jos niiden asiayhteyttä olisi avattu enemmän.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.