Grönvall viettää päivänsä kadonneiden seurassa. Eläimet ovat menneet, mutta hän säilyttää niiden muiston, pysäyttää luun ja kuoren hajoamisen, jotta hänen jälkeensä tulevat voivat pysähtyä niiden ääreen ja nähdä niissä oman aikansa kuvan. Steller näki merilehmässä Jumalan kädenjäljen, linkin luomakunnan suuressa ketjussa, osan muuttumattomasta, kauniista järjestyksestä, ja hän saattoi avata merilehmän vatsan ja halkaista sen kallon tuntematta syyllisyyttä tai huolta. Furuhjelmille merilehmän luut olivat häiritsevä arvoitus, sen katoaminen kummallinen, pahaenteinen sattumus, mutta Grönvallille merilehmä on menetyksen toteutunut mahdollisuus, ja ajatus siitä, että hänen oma lajinsa voi ajaa toisen tuhoon, on muuttunut aavistuksesta ennustukseksi, joka toteuttaa itsensä yhä uudelleen.
Kirjan nimi Elolliset ei herättänyt minussa suoraan sanottuna suurta mielenkiintoa. Ei myöskään ajatus stellerinmerilehmästä. Mutta kirjasomepöhinä herätti huomioni, kuten myös sittemmin palkintoehdokkuudet – niin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon kuin Finlandia-palkinnon saajaksi – ja ensin mainitun palkinnon voitto. Elollisten saama huomio tuntui jopa poikkeukselliselta.
Ja Elolliset onkin kaiken huomionsa ansainnut, ehdottomasti. Se on tavattoman vaikuttava, kaunis ja lempeä romaani, jonka maailmaan oli nautinnollista uppoutua. Seitsemän vuoden työskentelyn lopputulos on totta tosiaan ”maailmanluokan kirjallisuutta”, kuten Helsingin Sanomat ehti määrittelemään.
En olisi uskonut, että 1700-luvulta nykyaikaan ulottuva romaani, jossa tärkeässä osassa on minulle entuudestaan täysin tuntematon eläin, voi vaikuttaa siten kuin se vaikutti. Pidin todella paljon romaanista, joka kertoo stellerinmerilehmän kautta sukupuutosta ja ihmisen toimista. Kertomuksessa on melankoliaa mutta myös lämmintä ymmärrystä, kypsyyttä ja näkemystä.
Romaani tuntuu puhuvan siitä, miten kaikki joskus katoaa mutta jotain kuitenkin jää. Se on surullinen ja kuitenkin lohdullinen, sellainen romaani jollaisia tässä ajassa kaipaa.
Sadan vuoden lukuhaasteessa Elolliset kuittaa 2020-luvun.
Englanniksi ja ranskaksi laji sammuu tai sammutetaan, elämä palaa loppuun, kytee ja haipuu pois, ja ruotsiksi laji revitään juuriltaan, kitketään maailmasta kuin rikkaruoho puutarhasta, mutta meidän kielellämme sukupuutto ei tarkoita kaikkien kuolemaa. Suomeksi jo viimeinen meressä kellunut merilehmä on kohdannut sukupuuton. Sen suonissa kiertää veri, ja hermosto lähettää rajoille yhä sähköisiä viestejään, mutta sen kiertäessä poukamasta toiseen etsimässä lajitovereitaan se on jo kohdannut syvimmän mahdollisen yksinäisyyden, sukunsa puutteen, ja sen laji on lopussa jo ennen kuin luoti lävistää silmän.
Huikean hieno kirja. Stellerinmerilehmä ui sydämeeni, eikä sen tarvitse lähteä pois. t. Mai / Kirjasähkökäyrä
VastaaPoistaSydämeen tämä kyllä jäi ❤️
PoistaMunki pitää tää kyllä lukea jossain kohti. Kiehtoo.
VastaaPoistaSuosittelen lämpimästi! 🤎
PoistaLuulin saavani tämän kirjan joululahjaksi joten peruin kirjaston varauksen. Sitten en sitä saanutkaan ja jono on todella pitkä. Tämä kiinnostaa nyt kaikkia ja ilmeisesti ihan syystä. Taudan ostaa kirjan :)
VastaaPoistaPaitsi että iloitsen hienosta kirjasta ja sen saamasta innostuneesta vastaanotosta, minusta on myös hauskaa, että kirjallisuudenkentässä aika ajoin syntyy tällaisia ilmiöitä. Olen verrannut muistaakseni omassa bloggauksessani stellerinmerilehmää Hattulan kirkon seinämaalauksiin. Sattumanvarainen asia, jonka taitava kirjailija pystyy kirjallaan kuvaamaan niin elävästi, että se muuttuu ihmisille uudella tavalla merkittäväksi. Syntyy ilmiö. Siitä Elollisissa on mielestäni kysymys ja tällaisia ilmiöitä ei synny joka vuosi. Poikkeuksellinen kirja.
VastaaPoistaMinä olen saanut palautetta Finlandia-raadin puheenjohtajana yksittäisistä ehdokaskirjoista. Pääosin palaute on ollut positiivista, mutta jotkut kommentoijat eivät ole pitäneet yksittäisistä teoksista, vaikka ovat niiden ansiot tunnustaneetkin. Iida Turpeisen Elollisten valintaa Finlandia-finalistiksi ei kukaan ole kyseenalaistanut ja kaikki lukeneet ovat kertoneet siitä pitäneensä. Melkoinen saavutus esikoiskirjailijalta! Vielä en ole merilehmän luurankoa käynyt katsomassa, mutta kyllähän luut puhuttelevat Elollisten jälkeen aivan toisella tavalla kuin ilman kirjaa. Ja koko luontokato saa kirjassa erinomaisen äänitorven.
VastaaPoistaArvostelu arvostelulta vakuutun aina enemmän, että on tämä kuunneltava jossain vaiheessa.
VastaaPoistaJaan sun tunteet siitä, että lähtökohtaisesti ei kiinnosta, mutta kun kaikki vakuuttaa että kirja on hieno niin ei kaikki voi väärässäkään olla 🙂