Margaret Atwood: Orjattaresi

"Olen ollut näissä tilaisuuksissa vain kerran aiemmin, kaksi vuotta sitten. Naisten pelastajaisia ei pidetä kovinkaan usein. Niihin ei ole yhtä paljon tarvetta. Näinä aikoina me käyttäydymme niin hyvin.
En halua kertoa tätä tarinaa."

Margaret Atwood: Orjattaresi
Ensimmäinen painos Kirjayhtymä Oy (1986)
Korjattu suomenkielinen painos Tammi (2017)
Englanninkielinen alkuteos The Handmaid's Tale 1985
Suomentanut Matti Kannosto
Äänikirjan lukija Susa Saukko
Kesto 12 t 33 min.

Margaret Atwoodin Orjattaresi on klassikko, joka on viettänyt lukulistallani paljon aikaa. Kesällä katsoin Atwoodin romaanin pohjalta luodun televisiosarjan, joka Suomessakin kantaa nimeä The Handmaid’s Tale, ja häikäistyin. Samalla tosin mietin, rohkenenko kirjaan tarttuakaan, niin vaikuttavasti televisiosarja sukelsi ihon alle ja jäi mieleen. (Kuitenkin toisen kauden päätyttyä mietin, onko tarinaa enää syytä pitkittää kolmannelle kaudelle.) Parikin tuttavaa rohkaisi tarttumaan kirjaankin, joten viimein päädyin lataamaan teoksen Storytelin kautta kuunneltavaksi.

Perusidea Atwoodin romaanissa lienee monelle tuttu: Eletään tulevaisuudessa, kun Yhdysvalloissa on koettu vallankumous ja uusi valtio, Gilead, pitää kansalaisiaan tiukassa otteessa. Ilmansaasteet ovat vaikuttaneet moneen asiaan, esimerkiksi ihmisten hedelmällisyyteen. Hedelmällisiä naisia pakotetaan orjattariksi komentajien taloihin, joissa vaimot ovat läsnä, kun komentajat yrittävät saada orjattaret raskaaksi.

Ilma tuli jossain vaiheessa liian täyteen kemikaaleja ja säteilyä, vesi kuhisi myrkkymolekyylejä, niiden siivoutumiseen menee vuosia, ja sitä odotellessa ne hiipivät ihmisruumiseen, leiriytyvät rasvasoluihin. Kuka hyvänsä meistä voi olla läpisaastunut, likainen kuin öljyinen rantahiekka, varma kuolema vesilinnuille ja lapsille. Korppikotka saattaisi menehtyä meitä syötyään. Me ehkä loistamme pimeässä kuin vanhanaikainen kello.

Gileadissa kansalaisten välinen hierarkia on hyvin selvä. Komentajat pitävät kättään vallan kahvassa, heidän vaimonsa huolehtivat naiselliseen tapaan taloudesta apunaan martat, ja orjattarien tehtävänä on tuoda taloihin uutta elämää. Kaikki tähtää siihen, että orjatar alkaa odottaa vauvaa, joka tietenkin synnyttyään on komentajan ja tämän vaimon lapsi. Biologinen äiti on vain synnyttäjä. Naisten arvoerot näkyvät kaikille jo vaatetuksesta: orjatar pukeutuu punaiseen kaapuun, martta vihreään ja komentajan vaimo siniseen. Kaikkein alimpana asteikolla ovat säästövaimot, jotka pukeutuvat värillisiin rääsyihin.

Romaanin kertojana toimii orjatar, Frediläinen, jolla on menneisyys tavallisessa maailmassa, jossa naiset saivat vielä elää normaalia elämää, käydä töissä ja tienata omaa rahaa. Gileadissa kaikki on toisin, ja entinen elämä, johon kuuluu myös oma nimi patronyymin sijaan, on muisto vain. Frediläinen on menettänyt perheensä ja koko minuutensa. Merkitystä hänessä on tätä nykyä vain sillä, että hänellä on kohtu, jonka voi odottaa täyttävän tehtävänsä.

Naisena tietenkin luen tarinaa naisen näkökulmasta ja kauhistun siitä, miten naiset alistetaan miesten päätäntävallan alle. Mutta on Atwoodin teoksessa muutakin kauhistuttavaa, kuten se, miten valtaa käytetään ja miten uskonto valjastetaan apukeinoksi alistaa toisia. Ehkä eniten kauhistuttaa se, miten mahdolliselta Atwoodin luoma todellisuus tuntuu.

Orjattaresi on sekä sisällöltään että kerronnaltaan kiinnostava teos, joka on ehdottomasti klassikkoasemansa ansainnut. Se kertoo sekä nykyajasta että mahdollisesta tulevaisuudelta ajoittain suorastaan runollisen runsaasti, ajoittain etäisen lakonisesti. Tuntuu, että ammennettavaa tarinassa riittää useammallekin lukukerralle, ja kaikessa kammottavuudessaan tarina on erittäin kiehtova. Vuonna 1985 julkaistu dystopia on kestänyt hämmästyttävän hyvin aikaa ja tarjoaa ajatuksia herättävän lukukokemuksen. Ilahduttavaa, että The Handmaid's Tale -sarjan myötä romaani on herättänyt uutta kiinnostusta lukijoissa – minussakin.

Tuulevin lukublogissa on kiinnostava postaussarja Miksi The Handmaid's Tale ansaitsisi uuden suomennoksen.

Orjattaresi-romaanilla osallistun Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteeseen. Helmet 2018 -haasteesta kuittaan kohdan 7: Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.