"Laskeudun röykkiölle ja tutkin kallionkylkeä lähempää. Punertava kiviaines on täynnä soikeita, mustia silmiä. Joissain on vaalea keskusta, toiset ovat pikimustia. Kaikkia ympäröi ohut, vaalea kehä kuin auki rävähtäneet silmäluomet."
Anni Kytömäen Kivitaskua odotin innolla, sillä kirjailijan esikoisteos Kultarinta (2014) oli oikein vakuuttava avaus, joka antoi luvan odottaa Kytömäeltä paljon. Esikoisesta tuttua on tässä toisessakin linnun nimeä kantavassa kirjassa, mutta paljon on uutta: Henkilöt ovat uusia tuttavuuksia, Suomesta poiketaan suureen itänaapuriin ja nykyajasta aikaan ennen itsenäisyyttä. Ennen kaikkea miljöö on muuttunut: metsästä on siirrytty kalliomaisemiin, ja kivi on romaanissa tärkeä elementti.
Erityisesti viehätyinkin siitä, miten kauniisti ja elinvoimaisesti Kytömäki romaaninsa maisemia rakentaa. Kallioiden ja vesistöjen ihailijana tunsin olevani Kivitaskun maisemissa kotonani. Louhuranta sukumökkeineen oli helppo rakentaa mieleen, ja sinne palasi aina mielellään.
Louhuranta on yksi yhdistävä tekijä eri aikatasojen välillä. 1800-luvun puolivälin venäläinen Sergei, 1900-luvun puolivälin Helena ja 2010-luvun Veka kiinnittyvät kaikki, tavalla tai toisella, Louhurantaan. Yhteyttä henkilöiden ja aikojen välille ei rakenneta osoitellen ja alleviivaten vaan tasapainoisesti tilaa jättäen.
Kivitasku on sukupolviromaani ja sukutarina, joka osoittaa kauniisti sen, miten historia on osa meitä. Juuremme ovat jossain - kenties kalliossa, ehkä metsässä - ja se, mitä on ollut, vaikuttaa siihen, mitä on.
Romaani liikkuu eri aikatasoilla mutta pysyy ehyenä. Pakko on kuitenkin todeta, että viehätyin eniten 1800-luvun kuvauksesta. Kivi nousee materiaalina merkitykselliseen asemaan, suorastaan elämän ja kuoleman kysymykseksi, kun Katinka pyrkii saamaan Sergein vapaaksi pakkotyöstä keräämiensä kivien avulla. Nuoren naisen päättäväisyys ja tahto jäävät vaikuttavina mieleen.
Kivitasku on runsas, ja siitä löytyy monenlaisia teemoja luontosuhteesta vapaudenkaipuuseen, mielenterveydestä ihmissuhteisiin. Kytömäki kirjoittaa hyvin kauniisti ja luonnollisesti: metaforat taipuvat tavalla, jossa ei ole pakkoa.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Kivitaskusta kirjoittavat myös Amma, Kirjaluotsi, bleue, Mervi, Kirsi, Arja, Tuija, Jaana, Mai, Tuomas ja Kaisa.
Kirja löytyy esimerkiksi Adlibriksen* valikoimista.
Erityisesti viehätyinkin siitä, miten kauniisti ja elinvoimaisesti Kytömäki romaaninsa maisemia rakentaa. Kallioiden ja vesistöjen ihailijana tunsin olevani Kivitaskun maisemissa kotonani. Louhuranta sukumökkeineen oli helppo rakentaa mieleen, ja sinne palasi aina mielellään.
Louhuranta on yksi yhdistävä tekijä eri aikatasojen välillä. 1800-luvun puolivälin venäläinen Sergei, 1900-luvun puolivälin Helena ja 2010-luvun Veka kiinnittyvät kaikki, tavalla tai toisella, Louhurantaan. Yhteyttä henkilöiden ja aikojen välille ei rakenneta osoitellen ja alleviivaten vaan tasapainoisesti tilaa jättäen.
Kivitasku on sukupolviromaani ja sukutarina, joka osoittaa kauniisti sen, miten historia on osa meitä. Juuremme ovat jossain - kenties kalliossa, ehkä metsässä - ja se, mitä on ollut, vaikuttaa siihen, mitä on.
Linnan jälkeen emme enää lähteneet kolmisin kesäretkelle Riutanlahden ulkopuolelle. Kertun reviirin rajat vetäytyivät kotirannoille, puheissaankaan hän ei päässyt niitä kauemmas. En osaa edes kuvitella, mitä kaikkea meiltä jäi kuulematta.Lukiessani huomasin pohtivani paljon sitä, miten mennyt rakentaa myös nykyisyyttä, muokkaa ihmisen minuutta. Se, miten Veka tutki perhesalaisuuksia, oli kiehtovaa, sillä samalle tutkimusmatkalle pääsi myös lukija. Omaa tutkimusmatkaansa tekevät kirjan sivuilla muutkin: esimerkiksi Sergein muuntautuminen toiseksi ja muutoksen vaikutus hänen minäkuvaansa ovat kiinnostava osa tarinan kokonaisuutta.
Romaani liikkuu eri aikatasoilla mutta pysyy ehyenä. Pakko on kuitenkin todeta, että viehätyin eniten 1800-luvun kuvauksesta. Kivi nousee materiaalina merkitykselliseen asemaan, suorastaan elämän ja kuoleman kysymykseksi, kun Katinka pyrkii saamaan Sergein vapaaksi pakkotyöstä keräämiensä kivien avulla. Nuoren naisen päättäväisyys ja tahto jäävät vaikuttavina mieleen.
Kivitasku on runsas, ja siitä löytyy monenlaisia teemoja luontosuhteesta vapaudenkaipuuseen, mielenterveydestä ihmissuhteisiin. Kytömäki kirjoittaa hyvin kauniisti ja luonnollisesti: metaforat taipuvat tavalla, jossa ei ole pakkoa.
Polku ei ole vielä paljastunut yön sylistä, mutta jalkani tuntevat reitin.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Kivitaskusta kirjoittavat myös Amma, Kirjaluotsi, bleue, Mervi, Kirsi, Arja, Tuija, Jaana, Mai, Tuomas ja Kaisa.
Kirja löytyy esimerkiksi Adlibriksen* valikoimista.
Pidin tästä kirjasta vielä enemmän kuin Kultarinnasta. Kultarinta oli mielestäni liian täyteläinen, Kivitasku on aromikas. Helenan tarina olisi kiinnostanut enemmänkin, nyt se jäi avauksen asteelle, mutta kirjassa oli kyllä riittämiin eri tasoja ja tarinoita.
VastaaPoistaHienosti luonnehdittu, Mai! Minua ei olisi haitannut, vaikka romaania olisi hieman tiivistänyt - jossain kohtaa uuvutti jo. Mutta paljon Kivitasku ajateltavaa tarjoaa.
PoistaHavaintosi metaforisuuden pakottomuudesta osuu! Kirjan kaunis kuvaus ei mene koreilevaksi, ja siksi kerronta tukee sukupolvitarinaa niin, että lukija eläytyy. Kiitos oivallustekstistäsi!
VastaaPoistaKauniisti Kytömäki tosiaan osaa kirjoittaa - sortumatta koreiluun. Kiitos, Tuija!
Poista