"Hän alkoi kertoa millaista joidenkin niiden ihmisten kohtaaminen oli ollut, jotka olivat ottaneet häneen yhteyttä. He olivat niin iloisia, he seisoivat odottamassa leveissä oviaukoissaan ja keskeneräisten autotalliensa ulkopuolella, miehet ja naiset jotka uskoivat että heillä oli elämän paras aika vielä edessään. He olivat kaikki niin nuoria. He aikoivat elää ikuisesti."
Laudatur on tarina, jota tarkastellaan keski-ikään ennättäneen Peterin silmin. Peter on tarinan minäkertoja, joka tutkiskelee suhdettaan läheisiinsä: teini-ikäiset lapset tuntuvat vierailta, vaimon menemisistä ei ota selvää. Entä mitä professori Tulijärv oikein haluaa?
Muistoissaan Peter palaa kesään 1988, kun hän oli parikymppinen ja vietti aikaansa vanhempiensa luona. Mitä vanhempien elämässä oli meneillään? Millaisia Peterin vanhemmat loppujen lopuksi olivat? Mitä he halusivat?
Laudatur on tragikoominen tarina elämänkulusta. Aika kulkee eteenpäin, unelmat, niin kuin vaikka kasvihuoneen katolle kiipeäminen, jäävät taakse, tulee ilonaiheita ja pettymyksiä. Elämä on kuin Peterin isän työ puutarhasuunnitelmien laatijana: odotukset ovat suuria mutta lopputulos voi olla jotain muuta kuin mitä odotettiin. Mutta sattuu matkan varrelle niitäkin hetkiä, jotka tuovat värejä tavalliseen, harmaaseen arkeen - komiikkaa tarinaan tuovat vaikkapa miehet karusellissa ja hän, joka haluaa tulla vedetyksi lipputankoon. Kaikkea tarkastellaan toteavasti, jotenkin unenomaisesti ja ilman suurempia mielenliikutuksia.
Erityisesti Laudatur on tarina miehistä. Keskiössä ovat Peter, hänen isänsä ja Klas-Ingmar Tulijärv, ja valokeilaan asettuu varsinkin Peterin ja hänen isänsä välinen suhde. Tarinan naiset näyttäytyvät hahmoina, joista ei pääse oikein perille. He toki toimivat, tekevät omia ratkaisujaan, mutta toiminnan perusteet saattavat jäädä minäkertojalle hämärän peittoon.
Elämän- ja ajankulun rinnalle asettuu muuttuva maailma. Mitä tehdä, kun työolosuhteet muuttuvat omien arvojen vastaisiksi, tai kun kaikki ympärillä tuntuu kehittyvän niin vauhdilla, että perässä ei pysy? Miten rajata työ ja vapaa-aika erilleen toisistaan, kun aivotyöläinen työskentelee myös vapaa-ajalla?
Kiitän kustantajaa lukukappaleesta. Kirja ilmestyy tänään, 16.8.
Myös Kirja vieköön -blogissa on Laudatur luettu.
Peter Sandström: Laudatur (S&S 2016) Suomentanut Outi Menna 240 sivua |
Muistoissaan Peter palaa kesään 1988, kun hän oli parikymppinen ja vietti aikaansa vanhempiensa luona. Mitä vanhempien elämässä oli meneillään? Millaisia Peterin vanhemmat loppujen lopuksi olivat? Mitä he halusivat?
Laudatur on tragikoominen tarina elämänkulusta. Aika kulkee eteenpäin, unelmat, niin kuin vaikka kasvihuoneen katolle kiipeäminen, jäävät taakse, tulee ilonaiheita ja pettymyksiä. Elämä on kuin Peterin isän työ puutarhasuunnitelmien laatijana: odotukset ovat suuria mutta lopputulos voi olla jotain muuta kuin mitä odotettiin. Mutta sattuu matkan varrelle niitäkin hetkiä, jotka tuovat värejä tavalliseen, harmaaseen arkeen - komiikkaa tarinaan tuovat vaikkapa miehet karusellissa ja hän, joka haluaa tulla vedetyksi lipputankoon. Kaikkea tarkastellaan toteavasti, jotenkin unenomaisesti ja ilman suurempia mielenliikutuksia.
Erityisesti Laudatur on tarina miehistä. Keskiössä ovat Peter, hänen isänsä ja Klas-Ingmar Tulijärv, ja valokeilaan asettuu varsinkin Peterin ja hänen isänsä välinen suhde. Tarinan naiset näyttäytyvät hahmoina, joista ei pääse oikein perille. He toki toimivat, tekevät omia ratkaisujaan, mutta toiminnan perusteet saattavat jäädä minäkertojalle hämärän peittoon.
Elämän- ja ajankulun rinnalle asettuu muuttuva maailma. Mitä tehdä, kun työolosuhteet muuttuvat omien arvojen vastaisiksi, tai kun kaikki ympärillä tuntuu kehittyvän niin vauhdilla, että perässä ei pysy? Miten rajata työ ja vapaa-aika erilleen toisistaan, kun aivotyöläinen työskentelee myös vapaa-ajalla?
Minähän tein töitä jatkuvasti. Kaikki oli työntekoa. Pohdin lauserakenteita kotini hiljaisessa hämärässä, kun Seepra ja lapset nukkuivat.
--hän oli elänyt maailmassa, jossa oli tärkeää käyttäytyä ja olla ihmisiksi. Jos sai työpaikan, siitä pidettiin kiinni. Myös minä olin aloittanut elämäni siinä maailmassa. Nyt sitä ei enää ollut.Sekä kerrontaan että henkilöihin sopii mielestäni ajatus, että pinnan alla on enemmän kuin mitä päällepäin näkyy. Paljon jää sanomatta ääneen, paljon jää arvailujen varaan. Peterin tavoin myös lukija tekee omia oletuksiaan ja tulkintojaan pohtiessaan, mitä todella tapahtui.
Olin alkanut vähitellen hahmottaa että oli olemassa muitakin totuuksia, hämäriä aavistuksia jotka saattoi vaistota hiljaisuudessa ja pimeydessä mutta myös karskimmissa paikoissa kuten pukuhuoneissa tai julkisissa pisoaareissa, haiskahduksena tai varjona joka vilahti hetkellä, jonka tiedettiin etukäteen olevan lyhyt ja ohimenevä mutta joka juuri sen vuoksi herkästi jätti pysyvän jäljen valmistautumattomaan; lyhyesti sanottuna olin alkanut ymmärtää, ettei koskaan voisi olla olemassa vain yhtä totuutta vaan totuuksia oli aina yhtä paljon kuin ihmisiäkin, ja toisinaan se ällistytti minua mutta samaan aikaan sain siitä lohtua ja rohkeutta jatkaa eteenpäin.Peter Sandström kirjoittaa kauniisti elämästä, joka ei aina ole kaunista. Laudatur on tasapainoinen ja ajatuksia herättävä romaani. Traagisuus ja koomisuus kietoutuvat yhteen lakonisuuden ja absurdiuden kanssa tavalla, joka jää mieleen. Vaikuttuneena suosittelen!
Kiitän kustantajaa lukukappaleesta. Kirja ilmestyy tänään, 16.8.
Myös Kirja vieköön -blogissa on Laudatur luettu.
Allekirjoitan täysin tuon viimeisen kappaleesi - mahtava lukuelämys!
VastaaPoistaOlen samaa mieltä. :)
PoistaEli vähän niin kun jatkoa Valkea kuulaalle. Luen varmaankin jossain vaiheessa ja kirjoituksesi tökkii mukavasti lukemaan.
VastaaPoistaValkea kuulas taas on minulta lukematta. Jossain vaiheessa sitä mielin luettavaksi, mutta niinpä vain jäi.
PoistaTämä odottaa kirjaston varaushyllyssä, kuuluu syksyn lukipinoon.
VastaaPoistaOnkin kiva sitten kuulla, mitä pidit.
PoistaMä olen vasta nyt lukemassa Laudaturia ja olen kyllä samaa mieltä. Hieno lukuelämys, onneksi tänään on ollut aikaa lukea <3
VastaaPoistaTänään on ainakin meillä ollut erinomainen lukusää, kun vettä on tullut taivaan täydeltä. Suloista olla sisällä kirjan kanssa.
PoistaMinullakin on tästä kirjastovaraus menossa. Ajattelin viimein kokeilla Sandströmiä, ja ihan hyvältähän tämä vaikuttaa. Ilmeisesti kirjaan pääsee sisälle, vaikkei Valkeaa kuulasta olekaan lukenut?
VastaaPoistaEn missään vaiheessa ajatellut, että Valkea kuulas olisi pitänyt lukea ensin. En ole sitä lukenut, joten voi toki olla, että joku Valkeaan kuulaaseen perehtynyt saa sen avulla Laudaturista enemmän irti.
PoistaJonna, olen kanssasi samaa mieltä siitä, ettei missään nimessä Laudatur edellytä Valkean kuulaan lukemista. Ja jos sen on lukenut, saa siitä tietynlaisen hupi- ja verrokkilisän, mutta ihan omillaan Laudatur toimii ja saa tuon kovan yo-arvosanan. Mainiota proosaa!
VastaaPoistaNo hyvä - mietin jo, jäikö minulta jotain olennaista huomaamatta, kun sivistyksessäni on tuo omenalajikkeen kokoinen aukko (monen muun ohessa). Kyllä, mainiota proosaa tarjoaa Sandström.
PoistaValkea kuulas jätti mielenkiintoisen fiiliksen, se oli hieno, haikea ja julmakin kirja. Siksi kiinnostaisi lukea tämäkin.
VastaaPoistaKiinnostaisi kuulla, mitä sinä (Valkean kuulaan lukeneena) tästä ajattelet. Minua tarina viehätti.
PoistaValkea kuulas teki minuun erityisen vaikutuksen ja pidin tästäkin.
VastaaPoistaKiinnostukseni Valkeaa kuulasta kohtaan kasvoi tämän myötä suuresti.
Poista