"Esityskausi alkoi seuraavalla viikolla. Katselin ikkunastani, kuinka isän ihmeolennot alkoivat kerääntyä pihaamme, missä Maureen tarjosi heille teetä ja kahvia. Joukossa oli vanhoja vetonauloja, jotka palasivat vuosi toisensa jälkeen, mutta myös päiväperhoja, joista osa esiintyi tuskin kokonaista kauttakaan."
Alice Hoffmanin romaani Ihmeellisten asioiden museo on nimeään tummempi ja rosoisempi. Se ei kuitenkaan ole kirjalle haitaksi, vaan tarinassa sekoittuvat ihmeelliset asiat ja arkisuus, luottamus ja petos, rakkaus ja viha.
Vuoden 1911 New Yorkiin sijoittuvaa tarinaa kerrotaan kahden päähenkilön kautta. Coralie Sardie on puoliorpo, jonka sormien väleissä on kalvomaiset ihopoimut. Tytön isä, Professori, haalii museoonsa "eläviä ihmeitä", ihmisiä, jotka poikkeavat jollain tapaa normaalista, ja hän hyödyntää myös tyttärensä poikkeavuuden osana kokoelmiaan.
Toinen päähenkilö on valokuvaaja Eddie Cohen, joka on jättänyt taakseen sekä isänsä että juutalaisen yhteisönsä ja etsii omaa paikkaansa. Hän etsii kadonneita ihmisiä ja törmää maailman nurjaan puoleen mutta kohtaa myös kauneutta. Coralien ja Eddien tiet kohtaavat, mutta heidän välissään on useita esteitä.
Isäsuhde määrittää paljolti sekä Coralien että Eddien elämää. Professori on lähes pakkomielteinen hankkiessaan museonsa vetonauloja, joilla elättää itsensä, eikä mikään tunnu olevan hänelle pyhää. Kasvavan tytön ja isän suhde muuttuu tarinan aikana voimallisesti varsinkin, kun tytär pääsee selville isänsä salaisuuksista. Eddie puolestaan jättää isänsä taakseen ja haluaa olla jotain aivan muuta, mutta kuitenkin isä kulkee ajatuksissa mukana. Isät mutta myös monet muut hahmot ovat läsnä, kun Coralie ja Eddie hakevat suuntaansa. Tarinassa taistelevat hyvä ja paha tunteita herättävällä tavalla.
Hoffman herättää hienosti eloon miljöön, vuoden 1911 New Yorkin. Kauniisti kirjailija kuvaa myös keskeisiä henkilöitään, joiden puolelle on helppo asettua. Ymmärtävän katseen alle asettuu erityisesti Coralie, jolle lukija haluaisi valaa uskoa itseen; kasvuympäristö ei ole erityisesti itsetuntoa vahvistava. Onneksi nuorella naisella on kuitenkin lähellään joku, joka edustaa hyvää, ja hänestä itsestään löytyy vahvuutta ja uskoa oikeudenmukaisuuteen.
Tarinan vahvuus onkin miljöössä ja tunnelmassa keskeisine henkilöineen. Juoni ei ole kovin erikoinen vaan suurilta osin ennalta arvattavissa, jos toki hyvää jännitettäkin löytyy. Kertoja vaihtelee romaanissa niin, että ulkopuolinen kertoja vaihtuu aika ajoin Coralien ja Eddien minäkerrontaan. Minäkertojan osuudet on painettu kursiivilla, mitä pidän vähän rasittavana varsinkin, kun kursiivia tarjoillaan sivukaupalla.
Viehättävää vanhan ajan lumoa kaipaavalle uskallan kuitenkin Ihmeellisten asioiden museota suositella, vaikka minun kohdallani lukukokemus ei keskinkertaisen yläpuolelle noussutkaan.
Ihmeellisten asioiden museosta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Katja, Laura, Henna, Tiina, Reta Anna Maria, Kaisa Reetta, Jenni, bleue ja Suketus.
 |
| Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo (Gummerus 2015) Alkuteos The Museum of Extraordinary Things 2014 Suomentanut Raimo Salminen 447 sivua |
Vuoden 1911 New Yorkiin sijoittuvaa tarinaa kerrotaan kahden päähenkilön kautta. Coralie Sardie on puoliorpo, jonka sormien väleissä on kalvomaiset ihopoimut. Tytön isä, Professori, haalii museoonsa "eläviä ihmeitä", ihmisiä, jotka poikkeavat jollain tapaa normaalista, ja hän hyödyntää myös tyttärensä poikkeavuuden osana kokoelmiaan.
Toinen päähenkilö on valokuvaaja Eddie Cohen, joka on jättänyt taakseen sekä isänsä että juutalaisen yhteisönsä ja etsii omaa paikkaansa. Hän etsii kadonneita ihmisiä ja törmää maailman nurjaan puoleen mutta kohtaa myös kauneutta. Coralien ja Eddien tiet kohtaavat, mutta heidän välissään on useita esteitä.
Isäsuhde määrittää paljolti sekä Coralien että Eddien elämää. Professori on lähes pakkomielteinen hankkiessaan museonsa vetonauloja, joilla elättää itsensä, eikä mikään tunnu olevan hänelle pyhää. Kasvavan tytön ja isän suhde muuttuu tarinan aikana voimallisesti varsinkin, kun tytär pääsee selville isänsä salaisuuksista. Eddie puolestaan jättää isänsä taakseen ja haluaa olla jotain aivan muuta, mutta kuitenkin isä kulkee ajatuksissa mukana. Isät mutta myös monet muut hahmot ovat läsnä, kun Coralie ja Eddie hakevat suuntaansa. Tarinassa taistelevat hyvä ja paha tunteita herättävällä tavalla.
Hoffman herättää hienosti eloon miljöön, vuoden 1911 New Yorkin. Kauniisti kirjailija kuvaa myös keskeisiä henkilöitään, joiden puolelle on helppo asettua. Ymmärtävän katseen alle asettuu erityisesti Coralie, jolle lukija haluaisi valaa uskoa itseen; kasvuympäristö ei ole erityisesti itsetuntoa vahvistava. Onneksi nuorella naisella on kuitenkin lähellään joku, joka edustaa hyvää, ja hänestä itsestään löytyy vahvuutta ja uskoa oikeudenmukaisuuteen.
Tarinan vahvuus onkin miljöössä ja tunnelmassa keskeisine henkilöineen. Juoni ei ole kovin erikoinen vaan suurilta osin ennalta arvattavissa, jos toki hyvää jännitettäkin löytyy. Kertoja vaihtelee romaanissa niin, että ulkopuolinen kertoja vaihtuu aika ajoin Coralien ja Eddien minäkerrontaan. Minäkertojan osuudet on painettu kursiivilla, mitä pidän vähän rasittavana varsinkin, kun kursiivia tarjoillaan sivukaupalla.
Viehättävää vanhan ajan lumoa kaipaavalle uskallan kuitenkin Ihmeellisten asioiden museota suositella, vaikka minun kohdallani lukukokemus ei keskinkertaisen yläpuolelle noussutkaan.
Ihmeellisten asioiden museosta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Katja, Laura, Henna, Tiina, Reta Anna Maria, Kaisa Reetta, Jenni, bleue ja Suketus.
Ihmeellisten asioiden museo oli minusta kelpo lukuromaani. Niin kuin sanotkin, sen kerronta osuu ehkä parhaiten heihin, jotka nauttivat silloin tällöin sellaisesta 'vanhan ajan tunnelmasta'. Tuohon joukkoon minäkin kuulun.
VastaaPoistaTunnelma tässä onkin mielestäni vahvuus, ja menneen maailman kuvauksena tarina on onnistunut.
PoistaMinä kuin tätä kuin satua aikuisille ja sellaisena se toimi erinomaisesti. Tykkäsin kovasti :-)
VastaaPoistaMinä taisin odottaa enemmänkin satumaisuutta, vaikka mukavaa lumoa tästä löysinkin.
PoistaMinuakin kursiivi ärsytti. Tarina kuitenkin oli mielenkiintoinen ja vetävä, vaikka ei ihan niin hyvä kuin odotin.
VastaaPoistaAika lailla samoin tiivistäisin minäkin ajatukseni tästä kirjasta.
PoistaPidin muistaakseni aika paljon Hoffmanin Punainen puutarha -kirjasta, joten pitääpä laittaa muistiin, että tämänkin voisi lukea.
VastaaPoistaMinulle tämä oli ensimmäinen Hoffman, mutta en pidä mahdottomana, ettenkö voisi kirjailijan muuhunkin tuotantoon perehtyä.
Poista