"Aslak seisoo minun edessäni. Laajassa kuvassa hän näkyy kokonaan, taustalla persoonattomaksi siivottu huone. Aslakilla on musta tuulitakki, mustat housut ja lenkkarit, jotka minä olen ostanut hänelle. Hän puristaa kädessään pitkää, kapeaa esinettä."
Elina Hirvosen romaani Kun aika loppuu on surullinen ja myöskin pelottava tarina eräästä perheestä, joka voisi olla lähes tavallinen siihen saakka, kunnes Helsingissä sattuu ampumavälikohtaus. Tuo kohtaus tekee kaukaisista peloista totta, ja ennakkoaavistukset muuttuvat äkkiä merkeiksi, jotka olisi kai pitänyt ymmärtää tarkemmin, jotta olisi osannut puuttua tapahtumien kulkuun. Vai olisiko osannut sittenkään? Yritettiinkö tarpeeksi vai tehtiinkö liian vähän?
Kun aika loppuu on ahdistava kertomus perheestä ja vanhemmuudesta. Millaista on elää, kun huomaa jonkin olevan vinossa mutta saa huomata, että keinoja ei ole riittävästi ja on vain toivottava parasta ja pelättävä pahinta? Millaista on elää, kun pahimman toteutuessa tajuaa jotain alitajuisesti odottaneensa niin, ettei se pahin lopulta ole kovin suuri yllätys?
Miksi lapsia halutaan lisää maailmaan, joka on kulkemassa kohti katastrofia? Kuinka tietoisesti päätetään haluta lapsi ja ymmärretään päätöksen seuraukset?
Elina Hirvosen romaani on kipeän ahdistava tarina, joka sijoittuu lähitulevaisuuteen. Se tekee olon surulliseksi ja pakottaa ajattelemaan asioita, jotka mieluummin sulkisi pois tietoisuudestaan. Kun aika loppuu on hienosti ja vivahteikkaasti kerrottu, vaikka se satuttaa. Kertomus jää vakuuttavan vahvasti mieleen kaikessa tarkkanäköisyydessään: Hirvonen kirjoittaa kauniisti ja pateettisuuden välttäen painavista teemoista. Eikä kipeydestä huolimatta kuitenkaan pidä unohtaa toivoa.
Tästä romaanista ovat kirjoittaneet myös Sara, Katja, Elina, Mari, Kirsi, Kirjankanssa, Katri, Amma, Maria, Kirjavuorenpeikko, Susa, Krista, Omppu, Minna ja Anneli.
 |
| Elina Hirvonen: Kun aika loppuu (WSOY 2015) 251 sivua |
Kun aika loppuu on ahdistava kertomus perheestä ja vanhemmuudesta. Millaista on elää, kun huomaa jonkin olevan vinossa mutta saa huomata, että keinoja ei ole riittävästi ja on vain toivottava parasta ja pelättävä pahinta? Millaista on elää, kun pahimman toteutuessa tajuaa jotain alitajuisesti odottaneensa niin, ettei se pahin lopulta ole kovin suuri yllätys?
Miksi lapsia halutaan lisää maailmaan, joka on kulkemassa kohti katastrofia? Kuinka tietoisesti päätetään haluta lapsi ja ymmärretään päätöksen seuraukset?
Päätökset, joita teemme, ovat tuskin koskaan selkeitä tai ehdottomia. Pikemminkin me ajaudumme niihin, teemme elämää mullistavia, sen suuntaa lopullisesti muuttavia päätöksiä tilanteissa, joissa yhtä hyvin voisimme päättää toisin.Entä millaista on sitten huomata, miten paljon lapsensa puolesta pelkää ja huolehtii, miten suuresti häntä rakastaa? Entä kun asiat eivät sujukaan oppikirjan mukaan? Entä jos joutuu huomaamaan, että lapsen puolesta tai hänen takiaan on syytä pelätä?
Kun hiljainen oppilas tulee kouluun ase pitkän takkinsa alla ja ampuu kymmenen luokkakaveria, kaikkien kuuluu ajatella uhrien vanhempia. Miten hirveää olisi olla yksi heistä. Miten hirveää olisi, jos tuo tapahtuisi minun lapselleni. Pelosta ja ahdistuksesta voi puhua muiden kanssa, koska sen tunnistavat kaikki. Vanhemmat, jotka unohtavat sellaisia uutisia lukiessa hengittää, koska tietävät, että ampuja voisi olla heidän lapsena, kantavat kauhunsa yksin.Suloisen pienen vauvan elämässä on kaikki mahdollista, kaikki ovet ovat avoinna. Millaista on vanhempana seurata lapsensa kasvua, kun joutuu katsomaan, miten ovi toisensa jälkeen sulkeutuu ja haaveet muuttuvat huoleksi, joka kulkee mukana joka hetki? Pääseekö vanhempi koskaan eroon syyllisyydestään, joka seuraa siitä, että elämä on täynnä valintoja ja aina olisi voinut tehdä jotain toisin?
Elina Hirvosen romaani on kipeän ahdistava tarina, joka sijoittuu lähitulevaisuuteen. Se tekee olon surulliseksi ja pakottaa ajattelemaan asioita, jotka mieluummin sulkisi pois tietoisuudestaan. Kun aika loppuu on hienosti ja vivahteikkaasti kerrottu, vaikka se satuttaa. Kertomus jää vakuuttavan vahvasti mieleen kaikessa tarkkanäköisyydessään: Hirvonen kirjoittaa kauniisti ja pateettisuuden välttäen painavista teemoista. Eikä kipeydestä huolimatta kuitenkaan pidä unohtaa toivoa.
Sivelin etusormella Aslakin ihon pehmeää nukkaa ja tunsin rakkautta, joka sai kaiken minussa kirvelemään.
Tästä romaanista ovat kirjoittaneet myös Sara, Katja, Elina, Mari, Kirsi, Kirjankanssa, Katri, Amma, Maria, Kirjavuorenpeikko, Susa, Krista, Omppu, Minna ja Anneli.
Olisin mielelläni pitänyt tästä enemmän kuin pidin. Lievästi pettymyksen puolelle meni kuitenkin. Ehkä odotukseni olivat liian suuret.
VastaaPoistaOdotukseni olivat hurjan korkealla eivätkä aivan täysin täyttyneet. Silti kirjassa on paljon hyvää.
PoistaKuvauksesi toi mieleen vuoden alussa lukemani Shriverin Poikani Kevinin. Taidanpa välttää tätä, vaikuttaa sen verran ankealta.
VastaaPoistaPoikani Kevin tuli minullekin tästä mieleen, vaikka paljon erojakin on. Tämä ei ahdistavuudessa onneksi ainakaan minun kohdallani yltänyt samaan kuin Kevin.
PoistaKomppaan Omppua. Luin tätä kuin varpasillani, pelkäsin antautua tunnekuohuun ja yhtäkkiä vähän petyin. Aihe on tärkeä, ja vanhemmuus kuvattu riipaisevasti.
VastaaPoistaJuuri tuo vanhemmuuden kuvaus vetosi minuun voimakkaasti. Sisaren kokemus jäi minun luennassani äidin kokemuksen varjoon.
PoistaMinulla on tämä jo lainattuna, mutta nyt rupesin itseasiassa pohtimaan, että ehkä tuo kirja olisikin hieman liian ahdistava juuri tähän hetkeen..
VastaaPoistaaivan joka hetkeen tätä ei oikein voi suositella. Mutta ehkä sopiva hetki löytyy.
PoistaMinusta tämä oli hieno ja hallittu romaani, toki samalla hyvin pakahduttava. Pidän Elina Hirvosen kirjoitustyylistä, vaikka hän kyllä käyttää samoja teemoja kaikissa romaneissaan. Minuun tämä jätti jäljen.
VastaaPoistaJälki jäi, mutta ei niin voimallinen kuin etukäteen odotin. Ehkä odotukseni olivat epäoikeudenmukaisen korkealla. Silti Kun aika loppuu on hieno romaani, ehdottomasti keskimääräisen yläpuolella.
Poista