Siirry pääsisältöön

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu

Minun naaraani nousee lentoon ensimmäisenä. Olen alkanut pitää sitä omanani, koska se on kaivautunut sisälleni ja tehnyt pesän sydämeeni. Auringon laskiessa kullanhohtoisena se kohoaa kannelta ja jää leijailemaan paikoilleen. Tunnustelee tuulta tai kenties nälkänsä pakottavuutta tai viettinsä väkevyyttä. Niin tai näin, lopputulos on sille mieleen, ja se räpäyttää siipiään kerran ja liihottelee vaivattomasti yhä ylemmäs kuin olisi vapaa maan kahleista.

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu
WSOY 2021
alkuteos Migrations 2020
suomentanut Sari Karhulahti
345 sivua

Charlotte McConaghyn romaani Viimeinen muuttolintu ilmestyi jo syyskuussa, mutta se unohtui lukupinoon odottelemaan vuoroaan. Kun viimein tartuin kirjaan, se vei mukanaan.

Päähenkilö ja minäkertoja on Franny Stone, kovia kokenut kolmekymppinen nainen. Hänen mukanaan kulkee menneisyys kahleina, joista hän pyristelee irti. Franny vertautuu lintuihin, joiden on pakko lähteä kerta toisensa jälkeen. Hän tuntee inhimillistä halua asettua paikoilleen mutta ei voi vastustaa levotonta sieluaan.

Ei ole kohtuullista, että olen yksi niistä, jotka kykenevät rakastamaan mutta eivät kykene jäämään.

On jälleen Frannyn aika lähteä. Hän haluaa seurata lapintiiroja, jotka ilmeisesti ovat maailman viimeisiä. Hän haluaa nähdä, miten ne matkaavat Grönlannista Antarktikselle, ja hän haluaa tehdä samanlaisen viimeisen muuttomatkan. Franny saa itselleen paikan kalastusaluksesta ja houkuttelee kapteeni Ennisin seuraamaan tiiroja lupaamalla mojovan kalasaaliin palkaksi.

Tilanne on ristiriitainen, sillä meret on kalastettu tyhjiksi eikä Franny hyväksy kalastamista. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan juuri ole.

Matka Atlantin ylitse on pitkä, ja sen aikana Franny ehtii tarkastella menneisyyttään monin tavoin. Hänen haavansa paljastuvat vähitellen, ja jännite säilyy vahvana loppuun saakka. On saatava tietää, mistä kumpuavat naisen kompleksisuus ja erakkomaisuus, ja siksi on luettava vaikka sitten yöunien kustannuksella.

Jos lukijaa piinaa Franny ja hänen menneisyytensä, piinaavaa on seurata myös lapintiirojen matkaa. Selviävätkö ne käsittämättömän pitkästä taipaleestaan? Ovatko ne lajinsa viimeiset?

Henkilökohtainen on osa globaalia ilmiötä. Linnut ovat vahva lähtemisen symboli, mutta ne symboloivat myös luontokatoa ja ilmastonmuutosta. Jossakin lähitulevaisuudessa lintuja ei enää ole, ja Frannyn huoli harvoista jäljelle jääneistä on raastavaa. Viimeisen muuttolinnun luettuani katselen lintuja totisesti uusin silmin.

Kerronta tarttuu yksityiskohtiin ja kuvaa hetkiä tavalla, joka saa mielikuvat heräämään henkiin. Huomaan lukiessani näkeväni tarinaa kuvina ja toivovani, että se päätyisi valkokankaalle. Ilmeisesti niin onkin käymässä, mikä ilahduttaa minua suuresti. Romaani on viihteellinen ja osin ennalta arvattava, mutta se viestii tärkeää sanomaa muistuttaen, että vielä on mahdollisuuksia toimia luonnon hyväksi.

Pelkäsin etukäteen, että Viimeinen muuttolintu ahdistaa liikaa ja vie yöunet – ehkä se siksi siirtyikin niin pitkään syrjään muiden kirjojen tieltä. McConaghy rakentaa kuitenkin taitavasti tarinasta kudelman, jossa on synkkyyttä ja epätoivoa mutta myös toivoa. Haikean kaunis tarina repii sydäntä mutta tarjoaa myös lempeyttä, jota maailma kaipaa.

On sanomattoman surullista, että linnut katoavat. Että eläimet katoavat. Miten yksinäistä täällä onkaan sitten kun täällä ei ole muita kuin me.

Muualla: Kirjaluotsi

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Kommentit

  1. Tämä on nyt saanut ainakin kirjagramissa hyvin huomiota. Voisin itsekin lukea tämän, jahka sattuu kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tosi huonosti tästä huomannut somessa mitään. Pitääkin tutkiskella enemmän, mitä mieltä tästä on oltu.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin...

Historiallista romantiikkaa 💓

Äänikirjakoosteessa on tarjolla historiallisia romaaneja: tämänkertaisessa kvartetissa kohdataan monenlaisia tunteita ja erilaisia ihmisiä erilaisissa ympäristöissä. 1700-luvun skotlantilaislinnasta siirrytään ensin parisataa vuotta ajassa eteenpäin mutta pysytään Skotlannissa. Sen jälkeen aika pysyy kuta kuinkin samana mutta maisema vaihtuu Petsamoon. Viimeisessä romaanissa taas liikutaan hieman pohjoiseen ja mennään ajassa hitusen verran taaksepäin. **********   Samassa ovi avautui koputtamatta. Tulija ei ollut palvelijatar eikä edes Charlotten äiti, vaan Fingal MacTorrian, joka marssi sisään naistenhuoneeseen kuin maailman luonnollisimpana asiana. – Täällä kaivataan kuulemma apua, mies sanoi. Kaisa Viitala: Klaanin vieraana Karisto 2024 kansi Timo Numminen äänikirjan lukija Emma Louhivuori kesto 15 t 32 min Kaisa Viitalan historiallinen romaani Klaanin vieraana  aloittaa Nummien kutsu -sarjan, joka sijoittuu 1700-luvulle. Päähenkilö on Agnes, lontoolaisperheen hellitty tytä...

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Kaikki mitä tarvitsin tai halusin oli kodin ja yhteisön näkökulmasta väärin. Siksi se kaikki oli pidettävä salassa. Olin lapsesta asti tottunut kätkemää omat tarpeeni, ja siihen oli aina liittynyt ahdistus, häpeä ja kylmä yksinäisyyden tunne. Noina vuosina ristiriita kasvoi niin valtavaksi, että halusin vain olla rauhassa. Samaa halusivat ystäväni. He pakenivat kodin sääntöjä, uhkailua ja väkivaltaa karkaamalla, ja minä lähdin heidän mukaansa. Kun lähdimme, meillä ei enää ollut kotia. Olimme yhteiskunnalle näkymättömiä ja yhteisön silmissä hylkiöitä, mutta meillä oli toisemme. Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin WSOY 2022 kansi Anna Makkonen 226 sivua Ujuni Ahmed on 3-vuotiaana Somaliasta Suomeen muuttanut musliminainen, joka avaa Elina Hirvosen kanssa kokemuksiaan ja elämäntarinaansa kirjassa Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin . Teos on tarkoitettu ensisijaisesti Ujuni Ahmedin kaltaisille, jotka kokevat olevansa vääränlaisia ja erilaisia ...