Muistan, kuinka nuoret parit pitelivät toisiaan joka aamu ennen kuin lähtivät eri töihin, kuinka he puristivat toistensa käsiä iltaisin istuskellessaan tupiensa portailla, kuinka he olivat valmiita panemaan hanttiin ja vetämään puukot esiin ja mieluummin surmaamaan toisensa kuin olemaan ilman toisiaan, koska Natcheziin päätyminen oli pahempaa kuin kuolema, elämää kuolleena, yhtä tuskaa, koska oma rakkain olisi poissa, jossain muualla tällä valtavalla mantereella, eivätkä he saisi enää koskaan kohdata tässä kahlitussa, langenneessa maailmassa. Sellaista oli komentolaisten rakkaus, ja sellainen rakkaus vaivasi mieltäni, kun aloin palvella Maynardia – perheitä syntyi vaivihkaa, ja ne murenivat yhdellä valkoisen käden heilautuksella.
Ta-Nehisi Coates: Vesitanssija
Tammi 2020
Alkuteos the Water Dancer 2019
Suomentanut Einari Aaltonen
540 sivua
Samaan aikaan, kun luin Ta-Nehisi Coatesin romaania Vesitanssija, syttyi Yhdysvalloissa protestiaalto, kun poliisi tappoi julmasti mustaihoisen George Floydin – Ylen uutisointia aiheesta esimerkiksi täällä. Vesitanssija sijoittuu menneisyyteen, aikaan jolloin orjuus alkaa Yhdysvalloissa vähitellen murentua. Mustaihoisten sortamisen soisi olevan menneisyyttä, mutta George Floydin tapaus osoittaa, että sorto ja rasismi eivät suinkaan ole maailmasta kadonneet. Niinpä Vesitanssija on ajankohtainen ja tärkeä juuri nyt.
Romaanin päähenkilö on Hiram, mustaihoisen äidin ja valkoisen miehen poika. Isä on plantaasinomistaja ja samalla monien orjien isäntä ja omistaja. Tilanne onkin Hiramin kannalta katkera: verisiteen kautta hän voisi olla plantaasin perijä ja vapaa mies, mutta ihonvärinsä vuoksi hän on kakkosluokan kansalainen, vankeudessa ja valkoisten mielivallan alla elävä orja. Tilanteen epäoikeudenmukaisuutta lisää se, että virallinen perijä Maynard ei varsinaisesti paikkaansa kykene lunastamaan vaan on aika avuton syntyperänsä turvissa eläjä.
Hiramilla on kuitenkin poikkeuksellinen kyky, joka erottaa hänet muista. Kykynsä ja vapaudenkaipuunsa myötä hän päätyy mukaan maanalaiseen liikkeeseen, joka on aktiivinen ja mullistava toimija yhteiskunnallisessa murroskohdassa. On selvää, että plantaasien toimintatapa ja orjuus ovat tulossa tiensä päähän, mutta valtaa pitävät eivät tietenkään ole helposti luopumassa asemastaan. Historiasta tiedämme, miten Yhdysvaltojen etelävaltioiden harjoittamalle orjuudelle lopulta kävi.
Vesitanssija on runsas, polveilevasti kirjoitettu ja maagisia elementtejä sisältävä romaani. Alku tempaa mukaansa mutta jossain vaiheessa huomaan hieman väsähtäväni, kunnes pääsen taas tarinaan kiinni. Kannattaa päästä, sillä tarina on kertomisen arvoinen. Se muistuttaa orjuuden karmivasta historiasta ja siitä, miten hirvittävän huonosti ihmisiä on kohdeltu vain siksi, että he ovat olleet ihonväriltään vääränlaisia.
Ehkä vavahduttavinta romaanissa on sen kuvaus, miten tuntevista ihmisistä tehdään kauppatavaraa. Orja on omistajansa armoilla ja perheet saatetaan yhdellä käskyllä erottaa toisistaan lopullisesti. Niin on käynyt myös Hiramille. Tällainen mielivalta ja vallankäyttö tuntuu kohtuuttomalta varsinkin, kun ei voi välttyä ajattelemasta, että sama kuvio toistuu yhä edelleenkin. Nyt plantaasinomistajan paikalla vain on valkoihoinen poliisi.
Vesitanssijasta kirjoitetaan myös näissä blogeissa: Kirjakko ruispellossa ja Kirjaluotsi.
Helmet 2020: 15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö. Helsingin Sanomien arvostelussa kerrotaan, että romaanissa esiintyvä vapaustaistelija Harriet Tubman oli todellisuudessa olemassa. Hänet tunnettiin myös nimellä Black Moses.
Kiitos kustantajalle ennakkolukukappaleesta!
Kiitos mielenkiintoisesta esittelystä. Taidan laittaa kirjan varauslistalle.
VastaaPoistaYhdysvalloissa rasismia harjoitetaan joka paikassa, kouluissa, terveydenhuollossa, päivähoidossa, työpaikoissa, yliopistossa, ihan kaikkialla.
Kiitos kommentista, Mai. On surullista, kuinka paljon ihonväri voi nykyäänkin määrittää ja vaikeuttaa ihmisen elämää – myös Suomessa.
Poista