Siirry pääsisältöön

Katriina Huttunen: Surun istukka

"Ennen minulla oli kaksi lasta.
Nyt minulla on kaksi lasta, yksi kuollut ja yksi elävä.
Olen kahden lapsen äiti. Toinen lapsistani on aikuinen mies, toista ei enää ole. Tyttäreni tappoi itsensä kaksikymmentäkuusivuotiaana."

Katriina Huttunen: Surun istukka
S & S 2019
327 sivua

Katriina Huttusen Surun istukka on murheellinen kirja. Mitään muuta se ei voi ollakaan, sillä aiheena on todellinen, traaginen tapahtuma: tyttären itsemurha.
Hauras mieli, haavanlehti. 
Lapseni tappoi itsensä. Hän kuoli kaksikymmentäkuusivuotiaana.
Surun istukka ei ole selviytymistarina vaan ennemminkin kuvaus siitä, kuinka musertavan surun kanssa eletään. Katriina Huttusen elämään asettuvat vierailut Hietaniemen hautausmaalla. Kolumbaariossa tyttären hautalyhdyssä palaa aina kynttilä, jotta lapsi ei joutuisi olemaan yksin pimeässä. Samaan aikaan sureva äiti vaeltaa yksin pimeydessä, häpeää ja yrittää ymmärtää tyttärensä ratkaisua.

Katriina Huttunen kuvaa suruaan raadollisesti, kaunistelematta ja ajatuksia herättäen. Vavahduttavaa on surevan yksinäisyys, joka tuntuu olevan osaltaan oma valinta, osaltaan seurausta siitä, että surevan kohtaaminen tuntuu nykyihmiselle olevan kovin vaikeaa.
Suru on ainoa ja uskollisin ystäväni. Se ei petä. Se hakeutuu seuraani. Lojaali seuralainen ottaa syliinsä minut samalla kun luen mielenterveyspotilaiden kohtelusta, itsemurhan filosofiasta ja kuolemantutkimuksesta. Sitten lähden hautausmaan lohdutettavaksi.
Surun istukassa luodaan kriittinen katsaus suomalaiseen terveydenhuoltoon, joka vaikuttaa jättävän huonosti voivan oman onnensa nojaan ja vetäytyvän vastuusta silloin, kun kaikenlaisen avun tarjoaminen on jo liian myöhäistä. Käytännön tasolla kuvataan sitä, miten työlästä voi olla jälkeenpäin selvittää kuolleen asioita pankista sosiaaliseen mediaan. Mitä on selittää kerta toisensa jälkeen oman elämän järisyttävin tragedia?

Katriina Huttunen kirjoittaa tavattoman hyvin. Surun istukan aihe on niin raskas, että kirjaa pitää lukea pienissä erissä. Pieniin eriin ohjaa myös kirjan kirkas kieli, joka saa pysähtymään äärelleen kerta toisensa jälkeen. Huttusen omakohtainen tarina satuttaa ja saa kyyneliin, ja lukukokemus on raskas. Se on kuitenkin vähäistä sen rinnalla, mitä kirjan kirjoittaja on kokenut ja kokee edelleen.
Suru ei ole työtä, suru on yötä. Surun yötä. Yön surua. Puhun mieluummin surussa elämisestä. Suru asustaa sisälläni ja määrittelee minut. Suru on kanssani.

Surun istukasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Arja, PaulaAnneli, Omppu ja Marjatta.

Helmet 2019: 36. Kirjassa ollaan yksin.

Kommentit

  1. Kaunis postaus tästä upeasta surukirjasta. Minulle kirja merkitsi hyvin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli. Voin vain arvailla, miten paljon tällä kirjalla sinulle onkaan merkitystä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Blogistanian Tieto - äänestä täällä!

Logo: Marja-Leena Liipo Blogistanian kirjaäänestykset lähestyvät! Tarkat äänestysohjeet löytyvät täältä . Tänä vuonna tietokirjallisuuteen keskittyvää  Blogistanian Tieto  -kilpailua emännöidään tässä Kirjakaapin kummitus -blogissa. Jos haluat äänestää tietokirjallisuutta, julkaise perjantaina 27.1. kello 10.00 omassa blogissasi postaus, jossa kerrot, mitä kirjoja haluat äänestää. Linkitä postauksesi tämän postauksen kommenttikenttään, josta minä käyn linkatut postaukset lukemassa ja laskemassa äänet yhteen. Muistathan merkitä postaukseesi, montako pistettä kullekin kirjalle annat, jos äänestät useampia kirjoja! Myöhästyneitä listoja ei huomioida, eikä listaa myöskään saa julkaista etukäteen. Listan voi toki ajastaa ilmestymään etukäteen, ja linkin voi tuoda tähän postaukseen kommenttina jo ennen ensi perjantaita. Äänestystulokset julkaistaan emäntäblogeissa lauantaina 28.1. kello 10. Blogistanian muut emäntäblogit löytyvät seuraavista linkeistä: Blogistanian Finlan...