Siirry pääsisältöön

Henna Helmi Heinonen: Sairauden voittamat. Äiti ja isä

"Ahmin lehdistä, televisiosta ja netistä kaikki näkemäni artikkelit syövästä. Niissä kerrottiin joskus uusista tutkimus- tai hoitotavoista, herätettiin kollektiivista toivoa, mutta useimmissa kerrottiin jostakusta sairastaneesta. Jostakusta parantuneesta.

Parantuneet kertoivat aina, etteivät antaneet periksi. He jaksoivat uskoa parantumiseensa vaikeinakin hetkinä, purra hammasta ja tehdä työtä parantumisen eteen. Kukaan ei sanonut, että minusta tuntui tuon tuostakin, että kuolisin. Kukaan ei sanonut olleensa masentunut koko sairauden ajan, eikä kukaan ainakaan ollut luovuttanut. He saivat – varmaan tahtomattaan – syövän kuulostamaan flunssalta, josta paraneminen vaati vain sitä, ettei jäisi sängynpohjalle makaamaan."
Henna Helmi Heinonen:
Sairauden voittamat. Äiti ja isä
(Tammi 2016)
241 sivua (e-kirja)
Henna Helmi Heinosen Sairauden voittamat. Äiti ja isä on murheellinen kirja kuolemasta. Heinonen joutui vain reilun vuoden sisällä kohtaamaan sekä äitinsä että isänsä menehtymisen, ja Sairauden voittamat kertoo niin kuoleman kohtaamisesta kuin tavallisesta tai ainakin mahdollisimman tavallisesta perhe-elämästä tilanteessa, jossa läheisten elämät päättyvät ja oma elämä muuttuu peruuttamattomasti.

Ensin sairastuu äiti. Hän sairastaa "mystistä mahatautia", joka onkin syöpä. Seuraa ajanjakso, johon liittyy toivoa ja epätoivoa, hoitojaksoja ja niiden välisiä aikoja, lopulta varmuus väistämättömästä.

Sitten, vain pari viikkoa äidin hautajaisten jälkeen, alkaa isä oireilla. Vaikka Heinonen yrittää ajatella järjellä, että vakava sairaus ei voi osua samaan perheeseen niin pian, osoittautuvat pahat aavistukset pian oikeiksi. Isälläkin on syöpä, mutta hän ei halua lääkäriin, sairaalasta puhumattakaan.

Seuraa kipeä aika, jota ei mielellään muistelisi. Viimein saadaan diagnoosi, jonka tytär on jo aikaa sitten arvannut. Mitään ei voida tehdä, kuolemantuomio on selvä.

Kuolema ei näyttäydy kirjassa vain mustana, pelottavana peikkona, vaan tulee aika, kun poismenoa jo odottaa. Lohdullista onkin ehkä se, että aikaa valmistautumiseen on, vaikka – tietenkin – aina jää tunne, että jokin jää kesken. Kuolema jättää toki jälkeensä myös kysymyksiä ja kaipausta, selvittämättömiä asioita, mutta silti se ei ole maailmanloppu.

Sairauden voittamat on kertomus paitsi sairastamisen ja kuoleman kohtaamisesta, myös ihmisten kohtaamisesta. Lukiessa tulee miettineeksi sitä, kuinka yksin sairastunut ja hänen omaisensa voivat jäädä. Terveydenhuollossa ei osoiteta varsinaista taidokkuutta, mitä tulee siihen, kun potilaan tai hänen läheistensä kanssa pitäisi puhua lopulliseen valmistautumisesta. Sukulaiset ovat huolissaan mutta monin tavoin tytär kokee jäävänsä perheineen yksin:
Jälkikäteen ajatellen nuo viikot ovat sysimustia. Meidät oli imaissut asia, jolle emme voineet mitään muuta kuin uhrata kaiken aikamme, rahamme ja osaamisemme. Silti en osaa olla sille katkera, mikä se sitten onkin, vaan kipeimmin sattuvat ne hetket, jolloin pyysimme apua emmekä sitä saaneet.
Todellisiin kokemuksiin perustuvaa kirjaa lukiessa tulee väkisin miettineeksi sitä, kenen oikeus on kertoa ja toisaalta myös lukea oikeiden ihmisten yksityisistä kokemuksista. Toisaalta Heinosen kirja on varmasti tarpeellinen puheenvuoro surullisista ihmiskohtaloista, joita maailmaan mahtuu. Niistä ei kuitenkaan juuri puhuta – mediassa esille pääsevät mieluummin sankaritarinat selviytyjistä, jotka eivät antaneet periksi.

Sairauden voittamat on raskas kirja, jota ei välttämättä kannata iltalukemiseksi varata. Silti se on myös eräänlainen selviytymistarina, vaikka he, joista kerrotaan, eivät selviytyneet.

Kommentit

  1. Tämä kuulostaa tarpeelliselta kirjalta kaikkien selviytymistarinoiden rinnalle.
    Kansi on hyvä ja nimi myös juuri vastakohtana niille taistelu-uhoille, mitä saa lukea lähes päivittäin lehtien lööpeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tarpeellisena tätä tosiaan voi pitää. Minusta tämä olisi hyvä melkein kenelle tahansa, joka kohtaa vaikkapa sairastuneen omaisen.

      Poista
  2. Sain juuri luetuksi loppuun. Sanoisin, että sillä lailla rehellinen kirja, että kirjailija ei ole yhtään välittänyt, millaisen kuvan itsestään antaa... Välillä kyllä mietin, onko osittain fiktiota. Voiko esim. Panu olla oikeasti olemassa - lähinnä siinä mielessä, että kuka voisi kirjoittaa ja julkaista oikeasti olemassa olevasta ja elävästä veljestään sellaista tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä rehellisempi vaikutelma syntyy, mitä raadollisempaa kuvaa muodostetaan? Kyllähän tällaisen kohdalla tulee väkisin miettineeksi, mitä saa sanoa ja mitä ei, mikä oikeus lukijalla on kurkistaa toisten yksityisyyteen jne.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Blogistanian Tieto - äänestä täällä!

Logo: Marja-Leena Liipo Blogistanian kirjaäänestykset lähestyvät! Tarkat äänestysohjeet löytyvät täältä . Tänä vuonna tietokirjallisuuteen keskittyvää  Blogistanian Tieto  -kilpailua emännöidään tässä Kirjakaapin kummitus -blogissa. Jos haluat äänestää tietokirjallisuutta, julkaise perjantaina 27.1. kello 10.00 omassa blogissasi postaus, jossa kerrot, mitä kirjoja haluat äänestää. Linkitä postauksesi tämän postauksen kommenttikenttään, josta minä käyn linkatut postaukset lukemassa ja laskemassa äänet yhteen. Muistathan merkitä postaukseesi, montako pistettä kullekin kirjalle annat, jos äänestät useampia kirjoja! Myöhästyneitä listoja ei huomioida, eikä listaa myöskään saa julkaista etukäteen. Listan voi toki ajastaa ilmestymään etukäteen, ja linkin voi tuoda tähän postaukseen kommenttina jo ennen ensi perjantaita. Äänestystulokset julkaistaan emäntäblogeissa lauantaina 28.1. kello 10. Blogistanian muut emäntäblogit löytyvät seuraavista linkeistä: Blogistanian Finlan...