Siirry pääsisältöön

Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty

"Terassilta näki suoraan sinne, missä Subhash ja Udayan olivat varttuneet. Siltä näki yksi- ja kaksikerroksisten talojen pelti- ja tiilikattoja ja niillä suikertelevia kurpitsanvarsia. Valkolaikkuisia muurinharjoja, varisten ulosteiden tahrimia. Kaksi pitkänomaista lampea kujan toisella puolella. Tulvaniityn, joka näytti Subhashin silmissä laskuveden paljastamalta rantakaistaleelta."

Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty
(Tammen Keltainen kirjasto 2014)
Englanninkielinen alkuteos The Lowland 2013
Suomentanut Sari Karhulahti
437 sivua
Tulvaniitty kertoo kalkuttalaisista veljeksistä, Subhashista ja Udayanista, jotka ovat läheisiä. Ikäeroa heillä on vain reilu vuosi, ja he ovat lapsuudessaan erottamattomia, kuin kaksosia. Vanhempi veljeksistä, Subhash, on veljeään maltillisempi mutta huomaa tekevänsä monia asioita veljensä vuoksi:
Subhash oli vihainen itselleen, koska oli lähtenyt Udayanin mukaan. Koska joutui yhä todistelemaan, että pystyi samaan kuin velikin.
On selvää, että pojat eivät ole vanhempiensakaan silmissä tasa-arvoisia. Äiti Bijol kokee nuoremman vanhempaa läheisemmäksi, Subhash on ”vara-Udayan”. Onko asetelma jo itsessään sellainen, että se olisi hajottanut perheen ennemmin tai myöhemmin? Ajaako sekin esikoisen lähtemään pois?

Joka tapauksessa vuodet erottavat veljekset toisistaan, kun Udayan aktivoituu poliittisesti ja Subhash päätyy Yhdysvaltoihin opiskelemaan.
Hän oli ylpeä siitä, että oli tullut yksin Yhdysvaltoihin. Että opetteli asuinmaataan kuten oli varmaankin kerran opetellut seisomaan, kävelemään ja puhumaan. Hän oli halunnut niin kovasti lähteä Kalkutasta, eikä pelkästään koulutuksensa takia vaan myös – nyt hän kykeni myöntämään sen itselleen – ottaakseen askeleen, jota Udayan ei koskaan ottaisi.
Kun vanhempi veli opiskelee Yhdysvalloissa, on nuorempi mukana naksaliittien toiminnassa. Ryhmä vaatii yhteiskuntaan suuria muutoksia, tasa-arvoisempaa järjestelmää. He uskovat vallankumoukseen, eikä väkivaltaisuuksiakaan kaihdeta tiellä kohti omia tavoitteita.
Naksaliitit myllersivät kouluissa ja collegeissa joka puolella Kalkuttaa. Polttivat papereita, töhrivät muotokuvia ja nostivat punalippuja salkoon yön pimeydessä. Peittivät Kalkutan Maon kuvilla.
He yrittivät häiritä vaaleja pelottelemalla äänestäjiä. Ammuskelivat kaduilla omatekoisilla aseilla. Kätkivät pommeja yleisille paikoille, niin että ihmisiä pelotti istua elokuvissa ja jonottaa pankissa.
Tulvaniitty ei kuitenkaan ole vain kahden intialaismiehen tarina. Yhtä lailla se on tarina Gaurista, jonka Udayan haluaa vanhempiensa tahdosta välittämättä, ja Belasta, jonka juuret ovat Intiassa mutta elämä Yhdysvalloissa. Vaihtuvat näkökulmat tekevät sen, että eri henkilöt nousevat esille eri tavoin, ja lukijasta riippuu, kenet hän kokee omakseen.

Jhumpa Lahiri luo teoksessaan kiinnostavaa ajankuvaa Intiasta samoin kuin Yhdysvalloista. En muista ennen kirjan lukemista kuulleeni naksaliiteista, enkä ollut tajunnut kunnolla edes sitä, miten epävakaa poliittinen tilanne Intiassa on 1900-luvun loppupuolella ollut. Tähän yhteiskunnalliseen kuvaan Lahiri nivoo veljesten tarinan, joka kertoo paitsi kahdesta pojasta ja heidän lähellään olevista ihmisistä, myös jotain yleismaailmallista ihmissuhteista ja siitä, miten historia toistaa joskus itseään ja vaikuttaa kunkin nykyisyyteen ja elämään.
Minä olen se, mikä olen, hän sanoisi. Elän niin kuin elän sinun takiasi.
Lahiri kertoo vakuuttavasti myös elämästä Yhdysvalloissa, mistä Subhash palaa Intiaan lähinnä vain silloin, kun jotain ikävää tapahtuu. Siellä hän yrittää rakentaa elämäänsä haluamaansa suuntaan huomatakseen äitinsä olleen oikeassa. Sieltä hän palaa äitinsä luokse liian myöhään, kun paluulla ei ole enää merkitystä. Ja jatkuvasti tuossa toisessakin maailmassa läsnä on nuorempi veli, Udayan.

Kirjan aikajänne on pitkä. Mutta vaikka maailma ympärillä muuttuu, eivät ihmiset juuri muutu. Lahirin teosten ihmisiä leimaa yksinäisyys, joka ei katoa mihinkään, vaikka menneisyyden ihmisiä ja heidän tekojaan voi etsiä verkosta.


Tulvaniitty on hieno kirja. Se puhuu painavasti ihmissuhteista ja rakkaudesta. Se herättää ajatuksia äideistä, jotka eivät kykene täyttämään heille asetettua roolia ja vastaamaan odotuksiin vaan ovat erehtyväisiä, itsekkäitä ja hyvin inhimillisiä. Se kertoo elämästä, joka kulkee kulkuaan ja etsii omia uomiaan vaikka sitä elävät ihmiset toivoisivat toisin. Mikä tärkeintä, se kertoo salaisuudesta, jota kannetaan mukana vuosikymmenien ajan.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Blogistanian Tieto - äänestä täällä!

Logo: Marja-Leena Liipo Blogistanian kirjaäänestykset lähestyvät! Tarkat äänestysohjeet löytyvät täältä . Tänä vuonna tietokirjallisuuteen keskittyvää  Blogistanian Tieto  -kilpailua emännöidään tässä Kirjakaapin kummitus -blogissa. Jos haluat äänestää tietokirjallisuutta, julkaise perjantaina 27.1. kello 10.00 omassa blogissasi postaus, jossa kerrot, mitä kirjoja haluat äänestää. Linkitä postauksesi tämän postauksen kommenttikenttään, josta minä käyn linkatut postaukset lukemassa ja laskemassa äänet yhteen. Muistathan merkitä postaukseesi, montako pistettä kullekin kirjalle annat, jos äänestät useampia kirjoja! Myöhästyneitä listoja ei huomioida, eikä listaa myöskään saa julkaista etukäteen. Listan voi toki ajastaa ilmestymään etukäteen, ja linkin voi tuoda tähän postaukseen kommenttina jo ennen ensi perjantaita. Äänestystulokset julkaistaan emäntäblogeissa lauantaina 28.1. kello 10. Blogistanian muut emäntäblogit löytyvät seuraavista linkeistä: Blogistanian Finlan...